Siirry pääsisältöön

Eva Frantz - Osasto 23

 


S&S, 2022, kovakantinen, 139 s.

(Hallonbacken, 2018)

Suomentanut Anu Koivunen

Olen nähnyt tämän kirjan todella usein somessa ja pakkohan se oli kirjastosta lainata, kun hyllyssä näin! Kirja on lasten jännitystä/kauhua, suunnattu noin 10-13-vuotiaille. Paikoin kirja saattaa olla pelottava herkälle lukijalle, mutta rohkealle 13-vuotiaalle jo varmasti aika ”lälly”. Tarina oli kuitenkin hyvä ja mielenkiintoinen myös aikuiselle lukijalle.

Stiina sairastaa tuberkuloosia ja äiti lähettää hänet viimeisenä oljenkortena maalle parantolaan. Vadelmarinteen keuhkosairaala vaikuttaa Stiinasta omituiselta, mutta ihan hyvältä paikalta, ainakin aluksi. Myöhemmin Stiinasta kuitenkin alkaa tuntua, että palaneeseen itäsiipeen liittyy jotain omituista ja alkaa olla myös varma, että hänet yritetään myrkyttää. Stiina on myös huolissaan salaperäisestä Rubenista, joka väittää asuvansa osastolla 23, palaneessa osassa sairaalaa. Omituinen valkosilmäinen nainen, noita, yrittää varoittaa Stiinaa, mutta ennen kuin Stiina tajuaa mitä todella tapahtuu, hän on jo hengenvaarassa.

Kirjan tarina on todella hyvin kirjoitettu ja se on käännetty hyvin. Helppolukuinen ja sujuva teksti pitävät mielenkiinnon yllä ja tapahtumat on kuvattu selkeästi ja ymmärrettävästi. Sijoitan kirjan Helmetin 2024 lukuhaasteeseen, kohtaan 29. Kirjassa valehdellaan. Tarinan aikana Stiinalle selviää, ettei hänen todellinen syynsä ole sairaalassa se, mitä tohtori Hagman ensin väitti ja saman valheen on kuullut hänen äitinsäkin. Stiinalle valehdellaan kirjan aikana monta kertaa, monestakin eri asiasta, niin kuin monelle muullekin.

Eva Frantz on syntynyt 5.11.1980 ja on suomalainen ruotsiksi kirjoittava toimittaja ja jännityskirjailija. Toimittajana Frantz toimii Yle Vegalla. Tämä kirja on kirjailijan ensimmäinen lastenkirja, josta hän sai Runeberg Junior -palkinnon 2019. Lisäksi kirjailija sai niin ikään Vuoden johtolanka -palkinnon, ensimmäisenä suomenruotsalaisena. Osasto 23 on sovitettu myös televisiosarjaksi, joka olisi pitänyt ilmestyä joulukuussa 2023.

 

Lähteet:

https://kustantamo.sets.fi/kirjailijat/eva-frantz/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Eva_Frantz

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista