Siirry pääsisältöön

Rautasilmä ja muita steampunk-kertomuksia

 


Toimittanut Matti Järvinen

Nysalor, 2023, pehmeäkantinen, 210 s.

Tapasin Matti Järvisen, Nysalorin omistajan Helsingin kirjamessuilla. Sain matkaani mukaan myös tämän kirjan arvostelukappaleena. Kesti hävettävän kauan, että ehdin tämän lukea. Viime aikoina tuntuu, että vapaa-aika on ollut aivan liian kortilla. Olen kuitenkin iloinen, että tämän kirjan sain arvosteltavaksi, sillä tämä oli mielenkiintoinen novellipaketti! Kirja sisältää neljä pitkää novellia tai pikemminkin pienoisromaania. Keskenään novellit ovat kovin erilaisia, mutta kaikkia yhdistää steampunk.

Eve Lumerton Sydäntekniikkaa on fantasiahenkinen tarina, jonka henkilöt ovat nuoria opiskelijoita. Taikuus on suurien taikaenergiakatastrofien vuoksi kiellettyä, ainakin pääosin. Tämä tarina oli kirjasta ehdottomasti suosikkini, varmaankin vahvan fantasiapohjansa vuoksi. Juoni oli hyvä ja sellainen pehmeä, mutta samalla tunteita herättävä. Steampunkia tässä oli kuitenkin kirjan tarinoista vähiten, vaikka ei se minua tai tarinaa haitannut. Olisin toivonut tarinan jatkuvan pidempään, nyt se mielestäni loppui ihan kesken!

Artemis Kelosaaren Rautasilmä vastaavasti oli puhdasta steampunkia. Tämä tarina oli täyttä spefiä, jossa mukana ronski rakkaustarina. Tarinan päähenkilö Rautasilmä kuuluu Räävelin suojelusjoukkoihin ja on mm. teleskooppisilmällä paranneltu ihminen. Rautasilmän ja Hännisen kohtaamista kiihdyttää karski erotiikka ja miehet päätyvät yhdessä pelastamaaan Räävelin Venäläisiltä agenteilta. Tarina oli todella hyvä, mutta hieman karski. Minun lukemistani se ei häirinnyt, mutta saattaa olla tuhtia luettavaa toisille.

Edith Arkkon Lilyann ja Mary on eriskummallinen rakkaustarina, jonka melkein tuhoaa Maryn veljen tekemä kontrollista riistäytynyt mekaaninen rakastaja. Tarinassa hienosti korostuu hyvän ja pahan häilyvä raja ja kuinka tietynlaiset ominaispiirteet kauhistuttavat toisia tai puolestaan kiihottavat toisia. Loppua kohti rakkaus kumminkin voittaa, tosin surullisesti Romeo ja Julia -tyylillä.

Sanna Tolmusen Höyryjumalan rasvaa on myös mielenkiintoinen tarina siitä, kuinka ihmiset yrittävät luoda uutta elämää ihmisen ja koneen yhdistelmällä. Päähenkilölle tämä on karmea ja julma kohtalo, jota hän ei valinnut. Valistajille tämä on tieteen läpimurto, jonka he ovat ihmiskokeiden avulla luoneet ja puolestaan höyryn palvelijoille tämä on kultin uskonnon todistava ihme, höyryjumalan tytär. Tässä tarinassa henkii vahvasti dystopiafiilikset. Päähenkilö saa minut tuntemaan vahvaa myötätuntoa ja ahdistusta hänen puolestaan. Muut hahmot taas inhoa, vihaa ja ahdistusta. Kokonaisuutena todella mielenkiintoinen tarina ja paljon tunteita herättävä lukukokemus.

Tämä kirja oli ensimmäinen steampunk-kirja, jonka olen koskaan lukenut. En siis tiedä, kuinka tyypillisiä tai epätyypillisiä nämä tarinat olivat, mutta täyttä spefiä taatusti kaikki. Spefihän on laaja käsite, joka sisältää scifin, fantasian ym. mutta itse käytän spefiä yleensä sellaisista hieman valtavirrasta poikkeavista tarinoista, jotka sisältävät jotain tavallisesta realismista poikkeavaa. Pidän steampunkista paljon mm. peleissä, sisustamisessa jne. ja tämän kirjan luettuani pidän siitä myös kirjallisuudessa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista