Siirry pääsisältöön

Janne Nevala - Virkistysiltapäivä

 


Momentum kirjat, 2023, pehmeäkantinen, 186 s.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Kiinnostuin kirjasta puhtaasti nimen perusteella ja en kirjan käteen saadessani osannut yhtään aavistaa, minkälaisesta kirjasta on kyse. Veikkauksenani oli joko työpaikan virkistysreissu tai vanhusten ulkoilupäivä. Ensimmäinen veikkaus siis osui oikeaan. Kirjan lisään Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2023, kohtaan 10. Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuva romaani. En tiedä, oliko kirjan Metsäkylä oikeasti Taivalkosken Metsäkylä, mutta vedin tämän johtopäätöksen ja kelpuutan kirjan itse tähän. Saattaisi tämä Kylmäjoesta päätellen sijoittua myös Muhoksellekin, mutta yhtä kaikki Pohjois-Pohjanmaalla ollaan. Tarkemmin en saanut tätä paikallistettua googletus-taidoillani.

Kirjaa kuvaillaan takakansitekstissään näin: Metsäkylän kunnan virkistysiltapäivä saa uuden käänteen, kun osa työntekijöistä saa tarpeekseen Luontopäivän ohjelmasta ja lähtee omille teilleen. Kapinanelikon mukana kulkee Johanna, juuri paikkakunnalle muuttanut laitoshuoltaja. Tragikoomisen vaelluksen aikana uusien tuttavuuksien roolit ja keskinäiset suhteet vaihtelevat. Kuka johtaa ja kenen työ on tärkeää?

Takakansitekstissä tiivistyy kaikki olennainen, joten en ala kirjan sisältöä kuvailla sen enempää. Olin yllättynyt, kuinka vetävä, otteessaan pitävä ja hauska tämä kirja oli! Nevalan kerrontatyyli on mukavan nopeatempoinen, mutta samalla mielikuvia herättävä. Lukiessani saatoin elävästi kuvitella itseni mukaan keskelle metsää, kuvitella henkilöt kasvojeni edessä ja jopa arvailla, miten kukanenkin reagoi seuraaviin tapahtumiin. Saatoin myös liki hengästyä matkassa mukana läpi suon ja ylös mäen rinnettä, hytistä kylmissäni kun henkilöhahmot kärsivät kylmästä ja maistaa suussani sen mössääntyneen mutta niin herkullisen evässämpylän.

Vaikka kirjailija ei kuvaile yksityiskohtaisen tarkasti tilanteita, silti elin täysillä mukana kirjan sivuilla ja tarinassa. Osasin täysin samaistua myös tämän nelikon vastahankaisuuteen ja ärsyyntymiseen tuossa eriskummallisessa virkistysiltapäivässä. Saatoin kuvitella itseni mukaan ”kapinaan” ja karkuun lähtemiseen. Vaikka itse tarina vaikutti välillä erittäin eriskummalliselta ja sai ihmettelemään syvästi, mistä idea kirjaan on tullut, se oli siitä huolimatta koukuttava ja miellyttävä lukea. Kirjailijan kerrontatyyli ottaa otteeseensa ja saa lukijan nauttimaan täysillä mitä eriskummallisemmista tilanteista.

Janne Nevala on syntynyt 1966 Taivalkoskella ja asuu nykyään Limingassa. Tämä on kirjailijan kuudes romaani ja hänen kirjoitustyyliään on kuvattu mm. samaan aikaan aistilliseksi ja lakoniseksi, joka tuo mieleen Antti Tuurin kerronnan. Nykyään Nevala toimii Limingan kirjasto- ja kulttuurijohtajana. Nevala on kouluttautunut filosofian maisteriksi ja ammatiltaan myös mm. kääntäjä ja kirjastonhoitaja. Ehdottomasti kerrontatyyliltään kirjailija, jonka kirjoja aion vielä jatkossakin lukea, suosittelen!

 

Lähteet:

https://www.sttinfo.fi/tiedote/70062677/virkistysiltapaiva-on-romaani-tyoroolien-muutoksesta-yhden-iltapaivan-aikana?publisherId=69820272&lang=fi

https://www.liminka.fi/yhteystieto/janne-nevala/

https://www.koillissanomat.fi/tavoitteena-esiintya-suomen-jokaisessa-kirjastossa/4067451

https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au9990a835-f38c-4907-8f6e-cb83f08b6e87

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista