Siirry pääsisältöön

Varpu Tavi - Viisaus on vanhoissa naisissa

 


Into, 2023, äänikirja, 3h 21min

Lukija Erja Manto

Näin tämän kirjan julkaisutiedotteen ja ajattelin heti, että tämän tahdon kuunnella. Olen elämässäni oppinut sen, että ikä tuo viisautta ja monessa kohtaa törmännyt siihen tosiasiaan, että tieto ja kokemus ovat valtti, jota vaaditaan työmarkkinoilla jatkuvasti nuoremmilta ihmisiltä. Kiinnostuin kirjasta siis hieman eri näkökulmasta, kuin mitä kirjan tulokulma on. Yhtä kaikki kuitenkin olen kirjan naisten kanssa täysin samaa mieltä. Kirjan kuunneltuani olen myös viisaampi siinä, mitä mikä minua odottaa n. 20 vuoden päästä. Lisään kirjan Satakirjastojen 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 30. Kertoo nuoruudesta tai vanhuudesta.

Viisaat vanhat naiset kertovat kaunistelematta, millaista on olla yli 50-vuotias nyky-Suomessa. Yli 50-vuotiaita naisia on Suomessa kaikkiaan 1,2 miljoonaa, eläkeikää nostetaan jatkuvasti ja tätä suurta naisten reserviä ei hyödynnetä työelämässä. Mielipiteensä vanhenemisesta ja vanhana elämisestä tarjoilee niin Aira Samulin, Anneli Kanto, Kaarina Jokinen, Vappu Taipale kuin Pauliina Aarvakin. Nämä naiset sanovat suoraan mitä ajattelevat, heidän ei tarvitse enää kaunopuheilla, jottei kukaan loukkaantuisi. Kaikilla on myös sellaista elämänviisautta, jota nuoret eivät ole vielä voineet omaksua tai hankkia. Näiltä naisilta löytyy elämänkokemusta ja osaamista, mutta työmarkkinoille halutaan nuorempia. Siitäkin huolimatta, että nuoret eivät voi ymmärtää millaista on olla vanha.

Kirjassa oli paljon arvokasta näkemystä, vahvoja mielipiteitä ja sellaista ymmärrystä, jota nuori ei voi tai halua nähdä ja ymmärtää. Pidin eritoten siitä, että nämä vahvat naiset ovat arvostettuja, tunnettuja, mutta ymmärtävät hyvin sen, ettei se ole ollut itsestään selvää eikä tullut automaattisesti. Nämä naiset osaavat arvostaa omaa työpanostaan itsensä ja elämänsä eteen. Nämä naiset pystyvät ja uskaltavat sanoa mielipiteensä suoraan, kaunistelematta ja muiden loukkaamista pelkäämättä. Monia nykynuorten kotkotuksia nämä naiset sen sijaan eivät ymmärrä, sillä vanhat naiset ymmärtävät mitä elämä on ja siinä menestyminen vaatii. Huvittavimpana seikkana nämä naiset pitänevät sitä, että heitä pidetään tyhminä ja osaamittomina, koska he ovat vanhoja. Tai että joku loukkaantuisi, kun heitä sanotaan vanhoiksi naisiksi.

Varpu Tavi (s. 1957) on valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta. Lisäkoulutusta hän on hankkinut Teatterikorkeakoulun jatkokoulutuskeskuksessa sekä Taideteollisen korkeakoulun jatkokoulutuskeskuksessa. Tavi on ollut vuodesta 2001 vapaa kirjoittaja, mutta sitä ennen työskennellyt toimittajana, päätoimittajana, julkaisupäällikkönä sekä mainostoimiston tekstipäällikkönä. Tavi on kirjoittanut lukuisia kokonaisvaltaiseen terveyteen keskittyneitä tietokirjoja.

 

Lähteet:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Varpu_Tavi

https://varputavi.com/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista