Siirry pääsisältöön

Marja-Leena Tiainen - Gansterin poika

 


Avain, 2023, pehmeäkantinen, 136 s.

Selkokirja

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Tämä oli itselleni uusi kokemus, en ole koskaan ennen lukenut suoraan selkokieliseksi kirjoitettua selkokirjaa. Tämä nuorten kirja. Minulta vaati muutama ensimmäinen sivu totutella selkotekstin lukemiseen, mutta vauhtiin päästyäni ahmin kirjan yhdeltä istumalta. Kirjan lisään Seinäjoen kaupunginkirjaston 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 17. Murrosikä, joka päähenkilön kohdalla tuleekin vahvasti esille.

Kirja kertoo Jessestä, tavallisesta murrosikäisestä pojasta. Jessen isä on vankilassa taposta. Jesse muuttaa äitinsä kanssa Vaskikylään, joka on Jessen vanhempien kotiseutua. Jesse ihastuu koulussa Sofiaan, mutta elämä uudella paikkakunnalla ei olekaan ihan helppoa. Eräänä iltana Jesse on matkalla kotiin, kun kaksi poikaa hyökkää hänen päälleen. Toinen poika huutaa: ”Sun isä tappoi mun isän!”

Tarina on rankka ja koskettava, mutta samalla se antaa lukijalle myös toivoa. Se auttaa hieman myös ymmärtämään, että lapset ja nuoret eivät ole vanhempiensa kaltaisia, ei ainakaan aina. Kirja antoi aikuisellekin lukijalle paljon ajattelemisen aihetta ja tarjoaa sitä varmasti vielä enemmän nuorelle. Jos siis etsit nuorelle luettavaa, suosittelen tätä! Eritoten sellaiselle nuorelle, joka ei niin kauheasti innostu kirjoista. Tällä pääsee hyvään alkuun ja se varmasti auttaa ymmärtämään, miksi lukeminen on kivaa. Samalla kirja tuo hyvin esille viihteellistetyn rikollisen elämän toisen puolen.

Marja-Leena Tiainen (10.10.1951) kirjoittaa erityisesti lasten- ja nuorten kirjoja. Tämä oli Tiaisen kahdeksas selkoromaani. Tiainen on kirjoittanut myös 6 aikuisten romaania. Tiainen on saanut runsaasti tunnustusta ja mm. Tobelius-palkinnon. Tiainen on valmistunut 1971 merkonomiksi Kuopion kauppaopistosta ja julkaissut ensimmäisen kirjansa 1987. Tiaisen kirjoja on käännetty ruotsiksi, tanskaksi, viroksi, liettuaksi ja puolaksi. Vuonna 2013 hänelle on myönnetty taiteilijaeläke.

 

Lähteet:

https://www.sttinfo.fi/tiedote/marja-leena-tiainen-gangsterin-poika--kirja-tuo-esille-viihteellistetyn-rikollisen-elaman-toisen-puolen?publisherId=64608824&releaseId=69966196

https://fi.wikipedia.org/wiki/Marja-Leena_Tiainen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista