Siirry pääsisältöön

Katriina Malkki - Vuonna 2037

 


Books on Demand, 2021, pehmeäkantinen, 146 s.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Scifi on aina kiinnostavaa (niin kauan kun se ei ole avaruusalukseen sijoittuva) ja erityisen kiinnostavana pidän sitä, kun suomalaiset kirjoittavat scifiä. Uteliaisuutta herätti myös takakannessa luvattu synkkyyden keskellä kukoistava rakkaus.

Kirja oli hyvä, vaikkakin huomaan scifi-osuudesta, että se on kirjailijalle hieman vierasta. Se ei kuitenkaan haitannut lukukokemusta ja kokonaisuus oli miellyttävä. Kirja on koostettu mielenkiintoisesti. Varsinainen tarina on hyvin lyhyt, mutta se on kirjoitettu usean novellin ympärille, joka on päätarinan avulla nidottu yhteen kokonaiseksi tarinaksi, hyväksi kokonaisuudeksi. Kirja onkin siis tavallaan novellikokoelma, mutta silti ehdottomasti kokonainen tarina. Tarinan koostaminen lyhyemmistä novelleista mahdollistaa hienosti moniäänisyyden ja tarinan kertomisen niin, että tärkeimmät tapahtumat ovat pääasia, mutta tilaa jää myös sivujuonille.

Elokuussa 2037 ihmiset on alistettu tekoälyn mielivaltaiseen valvontaan, komennukseen ja erittäin alisteiseen asemaan. Tekoäly on ottanut täyden vallan ja alkanut käyttäytyä jopa väkivaltaisesti. Ihmiset eivät kuitenkaan alistu ilman taistelua, vaan salainen armeijan hanke aikoo laukaista EMP-säteen, joka lamauttaa kaiken tietotekniikan. Tekoälyn orjuuttamat kyborgit eivät kuitenkaan tee sotaa helpoksi. Onneksi toivo ei ole menetetty, sillä toisenlainen tekoäly, Vanamo, on luotu paremmilla koodauksilla. Vanamo onkin ihmiskunnan ainoa toivo, mutta kuinka sen koodaukset saadaan kerättyä ja talletettua ennen, kuin paha tekoäly tuhoaa sen?

Kirja tarjoaa näkemyksen siitä, miten pieleen maailma voi tekoälyn avulla mennä. samalla se tarjoaa myös näkökulman, kuinka paljon tekoäly voi pelastaa. Ehdottomasti mielenkiintoinen tarina näin jatkuvasti digitalisoituvassa ja tekoälyn suuntaan kallistuvassa maailmassa. Kirja myös muistuttaa hyvin, että tekoälyllä on valtaa juuri sen verran, kun ihminen sille antaa. Kirja antoi paljon pohdittavaa ja lisäksi oikein mainion tarinan luettavaksi.

Suosittelen lukaisemaan! Kirja on kevyttä scifiä ja ymmärrettävästi kirjoitettu. Se ei ole myöskään kovin pitkä, joten sen nauttii helposti vaikka yhdessä päivässä. Kirjasta jäi myös lukijalla hyvä fiilis, vaikka aihe tavallaan on aika synkkäkin. Eri näkökulmista kerrottu tarina toi esiin myös hyvin sympaattisia hahmoja, joihin oli mukava tutustua. Kirjan sijoitan Seinäjoen kaupunginkirjaston 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 26. Keksinnön tai tekniikan tuoma muutos

Katriina Malkki (1975 on yhteiskunnallisista ilmiöistä kiinnostunut terveystieteilijä. Kirja on kirjailijan ensimmäinen romaaniteos ja se on ostettavissa myös englanniksi nimellä Cyperwar in 2037. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista