Aapo Leisiö - Lohikäärmeen kynsi

 

Pohjoisen legendat 1

Fantacor, 2019, pehmeäkantinen, 335 s.

Kirja on saatu arvostelukappaleena. Olen pitkään katsellut näitä kirjoja ja pelkkien kansikuvien ja nimien perusteella ajatellut, että vaikuttavat todella hyvältä fantasiakirjasarjalta. Kiljuin miltei riemusta, kun sarjan kaikki viisi osaa saapuivat postin toimittamana! Harmittava puoli kirjassa oli pieni fontti, mutta onneksi vielä ei näkö ole lukemisen esteenä.

Ja siis vau!! Muuta en voi sanoa, kuin vau! Ensimmäisen osan kun avasin, kirja imaisi saman tien täysillä mukaansa! Kirja on vanhaa kunnon perinteistä fantasiaa, velhoja, barbaareja, druideja, taikaa, ritareita ja niin edelleen. Heti ensimmäisenä minussa heräsi sellainen mielenrauha. Tämän takia minä rakastan fantasiaa, tämä on juuri sitä lumoavaa magiaa, seikkailua ja vauhdikkaita tapahtumia, jota itse rakastan lukea ja josta tulee aina hyvä mieli. Pako arjesta, jossa voi kuvitella itsensä maailmaan, joka vie lukijan täysin mennessään. Ja siis ehdottomasti kirjan paras puoli on se, että sille on jo valmiiksi neljä jatko-osaa pinossa odottamassa lukijaansa!

Kirja alkaa siitä, kun Arathus on ihan tavallinen 10-vuotias Mioksessa, Ovialin kaivoskylässä. Parhaan ystävänsä Arkanin kanssa Arathus harjoittelee erätaitojaan ja haaveilee suuria, jotta ei joutuisi kaivokselle töihin kuten viinaan menevä isänsä. Kun pojat vaeltelevat raunioilla, tippuu Arathus syvään onkaloon ja loukkaa vakavasti jalkansa. Gerron, mahtava velho pelastaa Arathuksen. Gerron huomaa heti Arathuksen kyvyn hallita virtausta ja ottaa pojan oppilaakseen. Arathuksen elämä muuttuu kerta heitolla täysin. Hänestä ei tulekaan kurjaa kaivostyöläistä vaan velho. Velhoja ei juurikaan enää ole ja heitä arvostetaan kykyjensä vuoksi kaikkialla. Koulutus on hidasta ja vie vuosia. Kun lopulta Arathus hallitsee virtauksen tarpeeksi hyvin, saa hän Gerronilta tehtävän, joka vie Arathuksen seurueineen Jäätuulen luostariin. Siellä vastassa on hengenvaarallisia haasteita ja luostarin kirous.

Kirjan tarina on erittäin hyvin kirjoitettu, juoni kuljettaa mukanaan koko ajan. Kieli on todella hyvää ja kirja kunnioittaa koko ajan perinteisen fantasian henkeä. Kirjassa on paljon samaa henkeä kuin Salvatoren kirjoissa. Erotuksena kuitenkin Salvatoren kirjoihin, on tämän kirjan henkilöissä ja tapahtumissa huomattavasti helpompi pysyä mukana. Alusta asti ainakin minä pysyin kärryillä siitä, kuka on kuka ja missä tapahtuu. Toiminta ja tapahtumat ovat todella hyvin kerrottuja mutta myöskään ns. tylsät tapahtumat eivät kirjassa ole tylsiä. Päin vastoin, ehkä mielenkiintoisinta oli lukea Arathuksen oppivuosista, kun tämä opiskeli jos jonkin maan kieliä osatakseen hallita virtausta. Hahmot on hyvin rakennettuja ja juoni kulkee loogisesti ja selkeästi. Oma hieno fantasiamaailmakin on luotu hyvin, perinteistä fantasiaa noudattaen.

Lukunäytteeksi haluan nostaa kirjasta vielä kohdan, joka hiveli minun lukutoukan sieluani:

Gerron opasti Arathuksen salattuun kirjastoon ja noukki hyllystä haalistuneen sinikantisen kirjan, jonka kannessa luki haalistuneella musteella ”Taivas”. Aivan kuten kaikkien muidenkin kirjojen kanssa, Arathus sai teosta varten tyhjän kirjan, jonne hänen tuli kopioida kaikki kannesta kanteen. Gerron oli kertonut, että näin varmistuttiin, että jokaiselle oppilaalle jäi riittävä määrä tietoa ja materiaalia tulevaisuuden tarpeita varten. Oma virtauskirjasto, Arathus oli tuntenut ylpeyttä. Arathus oli kasannut omia teoksiaan huoneensa hyllylle, jonka Jarod oli hänelle juuri sitä tarkoitusta varten rakentanut.

Kirjaa oli helppo lukea, mutta itse asian omaksuminen oli erittäin vaikeaa. Arathuksella oli vaikeuksia käsittää virtauksen epäsäännönmukaisuutta ja epäloogisuutta. Energioiden mahdollisuudet olivat hyvin monimuotoisia. Kirja ei opettanut loitsuja vaan ainoastaan sen, miten virtaus reagoi tiettyihin lauseisiin, tai miten sen olisi pitänyt reagoida. Loput velhon tulisi itse oivaltaa, ja osata soveltaa oppimaansa tilanteisiin sopivalla tavalla.

Tätä kirjaa (ja sarjaa) voin siis vain suositella! Teki minuun vaikutuksen, että suomalaisetkin osaavat kirjoittaa näin hyvää fantasiaa. Kirjan lisään Helmetin 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 47. Kaksi kirjaa joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön. Kurkin seuraavan kirjan takakantta sen verran, että sekin ainakin osittain tapahtuu Mioksessa, kuten tässäkin. Ainakin molempien kirjojen fantasiamaailma on sama.

Aapo Leisiö on 1980 syntynyt vantaalainen kirjalija ja pienkustantaja. Päivätyötään hän tekee kuitenkin turvallisuusalalla. Leisiö on toinen ylläpitäjä kirjoittaja.fi -sivustolla. Voitaneenkin sanoa, että Leisiö on malliesimerkki siitä, että kuka vaan voi kirjoittaa. Hänen ylioppilaskirjoituksensa äidinkielen osalta menivät ”hieman” penkin alle, mutta tuhansia ja taas tuhansia sanoja myöhemmin mies on julkaissut viisi kirjaa, joista ainakin ensimmäinen on aivan huikea!

Fantacor Ky on 2011 perustettu pienkustantamo. Tuotanto perustuu pääosin sen yrittäjien omaan tuotantoon, mutta visiona on tuoda markkinoille poikkeavaa, tavallisten kirjoittajien kirjoittamaa materiaalia. Fantacor Ky on voittoa tavoitteleva yritys, mutta silti sen toiminnan keskiössä on kirjoittajien tukeminen ja uusien toimintatapojen avoin tutkiskelu. Sen tuotteet koostuvat painetuista kirjoista, e-kirjoista ja äänituotannosta.

 

Lähteet:

https://fantacor.com/tuotteet-ja-palvelut/

https://fantacor.com/yritys/

https://fantacor.com/takapirut/