Siirry pääsisältöön

Nora Lehtinen - Hilma-täti ja vanhan kartan arvoitus

 


Avain, 2023, kovakantinen, 109 s.

Kuvittanut Anne Muhonen

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Luin kirjan yhdessä eskari-ikäisen lapseni kanssa. Kirja on sarjan kolmas osa, mutta ei haitannut lukemista yhtään, että emme olleet aiempia osia lukeneet. Toimii siis itsenäisenäkin kirjana mainiosti.

On kesäloman ensimmäinen päivä ja heti aamusta Hilma-tädin pihalla alkaa tapahtua kummia. Kun Sakari ja Viltsu saapuvat Hilma-tädin luokse, salapoliisitoimisto aloittaa työskentelyn välittömästi. Sakarin löytämä vanha kartta liittyy kaikkeen omituiseen tiiviisti ja kolmikko alkaa selvittää kartan mysteeriä. Epämääräiset antiikkikauppiaatkin ovat kartan jäljillä ja salapoliisien täytyy olla tarkkana työskennellessään. Seikkailu alkaa, eikä tällä kesälomalla takuulla ole tylsää!

Kirjan tarinassa on kivasti yhdistetty realistisuutta sekä salaperäisyyttä ja taikaa. Juoni punoo lukijan (ja kuuntelijan) mukaansa ja tarjoaa mukavasti myös pohdittavaa. Kirja sopii 6-vuotiaasta ylöspäin ja toimii hyvin ääneen luettuna tai jo itse lukevalle lapselle. Luvut ovat sopivan mittaisia, joten kirjaa jaksaa hyvin lukea luvun tai kaksi kerrallaan. Kirja ei myöskään ole liian jännittävä, mutta juuri sen verran kutkuttava, että ihan perheen pienimmille se ei sovellu. Meillä tämä kirja oli menestys ja lapsi heti toivoikin, että voidaanko hankkia sarjan muutkin osat.

Nora Lehtinen asuu Järvenpäässä ja on kirjailija sekä viestintäkasvattaja. Hän on työskennellyt vuosia erityisopetuksessa. Lehtinen on kirjoittanut useita lasten kirjoja ja hän on toinen Loitsutoimiston, tarinamedian ylläpitäjistä.

Anne Muhonen asuu Vantaalla ja on kuvittaja sekä toimittaja.

Kirjan lisään Heili-kirjastojen 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 2. Lapselle tai nuorelle iloa tuottanut kirja. Tämä oli lapsen mielestä jännittävä ja kiva kirja, jonka kuuntelemisesta hän nautti äidin kainalossa. 

Lähteet:

https://www.sttinfo.fi/tiedote/hilma-tadin-johdolla-selvitetaan-vanhan-kartan-arvoitusta?publisherId=64608824&releaseId=69974409

https://www.keski-uusimaa.fi/paikalliset/4535334

https://www.karisto.fi/sivu/tekijat/lehtinen-nora

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista