Siirry pääsisältöön

Leena Valmu - Ulos baarikaapista

 


Docendo, 2023, kovakantinen, 245 s.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Tämä kirja kiinnosti minua ennen kaikkea ammattini vuoksi päihde- ja mielenterveystyössä, mutta myös henkilökohtaisella tasolla. Olen lukenut sekä nähnyt paljon kirjoja huumeiden käyttäjistä, mutta tuo laillinen päihde on unohdettu lähes kokonaan. Tämä kirja avasi todella hyvin sitä maailmaa ja miten vaikeaa taistelu alkoholia vastaan on. Etenkin meidän suomalaisten keskuudessa, jossa juominen on osa kulttuuria.

Olen työssäni joutunut seuraamaan paljonkin sitä, kuinka vaikeaa on saada apua alkoholiongelmaan, etenkin jos ei ole se katuojassa kaljaa kittaava ja kilometrin päähän paistavan ongelmansa kanssa elävä henkilö. En usko heidänkään apua helposti saavan, mutta jotenkin elämänsä kasassa pitävä ihminen joutuu kohtaamaan yllättävän muurin. Nimittäin sen, että hänen ongelmaansa vähätellään tai se jopa puhutaan kokonaan pois. Kuten tässä kirjassa Valmu kertoo itselleenkin käyneen. Hän avaa kirjassaan hyvin omia tapojaan yrittää selviytyä juomatta ja vieläpä lähes täysin yksin ongelmansa kanssa.

Kirja kertoo päiväkirjatyylisesti sen pitkän ja kivisen matkan, jonka kirjailija kulkee kamppaillessaan oman päihdeongelmansa kanssa. Mielestäni kirjaan tuo lisäväriä se, että Valmu yrittää kokonaan raitistumisen sijaan muuttaa juomatapansa kohtuukäyttäjän tapoihin. Aina kaikkialla toitotetaan sitä, kuinka alkoholisti ei voi juoda pisaraakaan, mutta kuten kirjan lopussa käy ilmi, noin joka kymmenes pystyy juomaan kohtuudella retkahtamatta vanhoihin tapoihin. Tässä toki täytyy muistaa, että yhdeksän kymmenestä joutuu täysraitistumaan alkoholiongelmasta toipuakseen tai pitääkseen narut omissa käsissään. Kirja avaa hyvin myös sen, miten vaikeaa on avun saaminen, raittiina pysyminen ja vertaiskokemusten löytäminen.

Kirja avaa hyvin sen, että vain köyhät ja sivistymättömät eivät kärsi alkoholiongelmasta. Päin vastoin, on kuviteltua yleisempää olla ns. sivistynyt juoppo. Hyvätuloinen ja vakaata elämää elävä ihminen ei ole millään tapaa immuuni päihdeongelmille ja kuten kirjasta käy ilmi, hyvätuloinen työ voi olla juuri sellainen, jossa menestyminen enemmän tai vähemmän suorastaan vaatii kykyä käyttää runsaasti alkoholia. Tai ainakin kykyä kestää humalaista seuraa, jos itse päättää pysyä raittiina. Kirjassa Valmu pureutuu hyvin nimenomaan juurisyihin. Mikä aiheuttaa halun käyttää liikaa alkoholia? Tunteiden turruttaminen, stressin poistaminen ja sosiaalinen paine ovat monesti isoja syitä.

Leena Valmu on syntynyt 1966 ja asuu Helsingissä sekä Lapissa. Hän on koulutukseltaan filosofian tohtori sekä biotieteen dosentti. Nykyisin Valmu on vapaa kirjoittaja, kirjailija sekä kouluttaja. Hän on kirjoittanut viisi nuorten romaania sekä kolme lapsille suunnattua biologista kuvakirjaa. Valmu on ollut mukana yhdessä tietokirjakokoelmassa sekä taustoittamassa kahta Yleisradion tuottamaa tv-sarjaa. Hän on julkaissut kymmeniä tiedeartikkeleita tai tieteellisiä katsauksia ja hänen nimissään on 20 hyväksyttyä patenttia.

Lisään kirjan Seinäjoen kaupunginkirjaston 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 2. Elämäntapojen muuttuminen.

Lähteet:

https://www.leenavalmu.fi/kuka/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista