Siirry pääsisältöön

Irene Naakka - Hullu kuin äidiksi tullut

 


Äitiyden pilvilinnat ja todellisuus

Minerva, 2018, äänikirja, 6h 2min

Lukija Minttu Mustakallio

Kuuntelin kirjan Storytelistä työmatkojen ratoksi. Näin Instagramissa mainoksen Naakan seuraavasta kirjasta, josta kiinnostuin. Päätin siis aloittaa kuitenkin tästä ensimäisestä hänen julkaisemastaan äitiyskirjasta. Äitiys on aihe, joka luonnollisesti on kiinnostanut siitä asti, kun äidiksi tulin. Oma kokemukseni ei ihan noin rankka ole kuin Naakka tässä kirjassa kuvailee, mutta samaistun monessa kohtaa hänen tekstiinsä. Kuva äitiydestä on kyllä niin korkealle pilvilinnoihin piirrettyä, että luultavasti kukaan ei voi varautua siihen, millaista todellisuus sitten kumminkin on.

Tässä kirjassa ne pilvilinnat kyllä romutetaan rytinällä. Jos siis suunnittelet lapsentekoa tai olet aivan raskauden alkuvaiheessa, en todellakaan suosittele tätä kirjaa. Tämä tarjoaa liiankin realistisen kuvan siitä, kuinka rankkaa ja kamalaa voi olla sekä raskaus, että se ensimmäinen vauvavuosi. Monessa kohtaa samaistun Naakan kokemukseen, ainakin atuaaseen tietämättömyyteen, googletteluun ja kauhukuviin. Ymmärrän myös kokemuksen yksinäisyydestä liiankin hyvin. Ymmärrän myös väsymyksen ja uupumuksen, epävarmuuden osaako ja pystyykö. Nämä on minun mielestäni ehdottomasti asioita, mistä pitäisi puhua paljon enemmän, niin äitien kuin odottavien tai raskautta suunnittelevien kesken.

Tämä kirja herätti minussa paljon tunteita. Tuli oman lapsen vauvavuosi ja vähän taaperovuodetkin mieleen. Se kaikki ahdistus, pelko ja yksinäisyyden tunne. Onneksi mulla oli se yksi ystävä, johon itse saatoin tukeutua, joka piti minut täysijärkisenä ja auttoi käsittelemään sen kaiken. Tästä kirjasta koen saaneeni paljon sellaista vertaiskokemusta, vaikka itselläni ei synnytyksen jälkeistä masennusta ollut, uupumuksen tunnistan silti ehdottomasti. Vaikka lastani rakastan enemmän kuin mitään muuta enkä kadu hetkeäkään, se ei silti tehnyt tuosta ajasta pätkääkään helppoa. Olisin silloin kaivannut tätä kirjaa kipeästi, mutta enpä minä silloin kyllä jaksanut tai ehtinyt lukeakaan.

Varoitan, että jos olet äiti, tämä kirja herättää tunteita! Jos et ole vielä äiti, tämä kirja herättää kauhukuvia äitiydestä. Äideille tämä on mitä mainioin vertaistuellinen kirja, joka myös antaa hieman järkeä tiettyihin asioihin, joita äiti-aivot eivät pystyneet ymmärtämään. Se antaa myös monta asiaa anteeksi, sillä ainakin itse koen kantaneeni syyllisyyttä sellaisistakin asioista, joihin en voinut mitenkään vaikuttaa. Tämä kirja oli tavallaan ihana, tavallaan ahdistava. Tämä nosti niitä vanhoja tunteita pinnalle, joita silloin vauvavuoden tiimellyksessä ei ehtinyt surra tai puhua ääneen.

Irene Naakka on syntynyt 1985 Harjavallassa. Naakka on toimittaja, kirjailija ja bloggaaja. Tunnetuksi hän on tullut Mutsie-blogistaan, jossa äitiys on jo nimestäkin päätellen tärkeä aihe. Naakka on toiminut Iltalehdessä toimittajana. Hän juontaa Mona Blingin kanssa Kroonisesti ärhäkkä -podcasteja.

Lisään kirjan Heili-kirjastojen 2023 lukuhaasteeseen, kohtaan 19. Toisen ymmärtäminen on kirjassa tärkeässä roolissa. Siksi, että tätä kirjaa ei voi ymmärtää, kuin toinen äiti. Ja vielä pitkälti sellainen äiti, jonka raskaus, synnytys ja lapsen eka vuosi eivät olleet helppoja. Samoin ylipäätään on tärkeää ymmärtää äitejä, raskaana olevia ja naisia ylipäätään. Tämä ei siis ole ihan jokaisen kirja, joko epäsopivuuden tai ymmärryksen puutteen vuoksi.


Lähteet:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mona_Bling

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista