Aleksandr Manzos - Pelattu elämä

 

Miten pelit tekivät minusta minut

S & S, 2023, pehmeäkantinen, 205 s.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Tämä kirja oli pakko saada lukea, sillä osaan nörttinä samaistua paljon ajatukseen, että pelit ovat muokanneet minua tai ainakin opettaneet valtavasti. Olen itsekin pelannut pikkutytöstä asti konsoleilla, tietokoneilla, kännykällä, pelikoneilla… Pelit ja pelaaminen ovat olleet koko ajan iso osa minua ja oli erittäin mielenkiintoista lukea toisen pelaajan ajatuksia ja näkemyksiä. Vaikka olenkin pelannut pääasiassa eri pelejä kuin kirjailija, silti tällainen ”nörtiltä nörtille” vetoaa minuun.

Kirjan takakansi kuvaa kirjaa hyvin:

Pelattu elämä on antoisaa ja ajatuksia herättävää luettavaa niin intohimoisille pelaajille kuin niille, jotka tahtoisivat ymmärtää, mitä digitaalisissa peleissä viehättää.

Vaikka sanoinkin nörtiltä nörtille, kirja on oikeasti kirjoitettu niin, että sitä voi lukea sellainenkin ihminen, joka ei ole koskaan pelannut yhtään mitään (jos sellaisia vielä on olemassa). Kuten kirjailijakin kirjassa toteaa, moni sanoo, ettei ole ikinä pelannut mitään, mutta jopa vanhempi väkikin kysyttäessä myöntää joskus pelanneensa vähintään pasianssia tai mahjongia (Sanghaita) digitaalisesti. Vaikka pelit usein tuomitaan, silti tänä päivänä ei kovin montaa ihmistä löydy, joka ei olisi ikinä pelannut mitään tietokoneella, kännykällä tai muulla laitteella. Tämä kirja tarjoaa peleihin ja pelimaailmaan toisenlaisia ulottuvuuksia ja näkökulmia, joita ei yleensä tule ajatelleeksi. 

Kirjan ensimmäinen ja toinen luku käsittelee pelaamista kautta elämisen ja rooliutumisen näkökulmasta. Pelien maailma tarjoaa kanavan eläytyä johonkin, mitä tosielämässä ei välttämättä ole helppoa kokeilla. Tällaisia voivat olla esimerkiksi sukupuoliroolit tai persoonalliset valinnat, kuten onko hyvis vai pahis. Kolmannessa luvussa käsitellään arcade-pelejä ja niiden tarjontaa maailmalle. Tarjonta onkin ollut paljon laajempi, kuin itse osasin ajatellakaan ja toisaalta voin olla erittäin onnellinen, että minulla on elämässäni ollut mahdollisuus viettää aikaa pelihallissa. Sitä kokemusta ei oma lapseni tule koskaan saamaan. Viimeinen luku käy läpi myös pelaamisen varjopuolta käsittelemällä eroja pelaajien ja gamereiden välillä. Monet toksiset tavat ovat valitettavasti siirtyneet myös pelimaailmaan ja kirjailija avaa hyvin sitä, miten vaikea maailma pelimaailma voi olla esimerkiksi naispelaajille, tai ihan vaan casual pelaajille.

Pelimaailma on oma kulttuurin muotonsa, joka usein on aivan aliarvostettu ja kuten kaikilla muillakin maailman osa-alueilla, suuret rahaa tahkovat yritykset runnovat alleen ne pienemmät. Onneksi pelimaailmassa pelaajat ovat aina halunneet tarjota pelaamisen vapauden kaikille ja markkinat ovat siirtyneet online-maailmaan kaupasta ostettavien levykkeiden tai levyjen sijaan. Tämä tarjoaa erilaisilla alustoilla myös pienemmille pelintekijöille mahdollisuuden päästä näkyviin. Aleksandr Manzos esittelee upeasti, mitä pelimaailma voi tarjota ja mitä pelaaja voi tuosta elämästä irti ottaa. Kirja tarjoaa tietopaketin myös pelien historiasta sekä vähän myös siitä, millä tavalla pelejä tehdään ja miten pelien luominen on kehittynyt.

Aleksandr Manzos on kirjoittanut digitaalisista peleistä yli 10 vuotta. Ensin hän kirjoitti vapaana toimittajana ja nykyään pääosin esseemäisten tietokirjojen tekijänä. Tässäkin kirjassa tulee hyvin esille se, että Manzos on erityisesti kiinnostunut indietekijöistä (riippumattomista, valtavirran ja suurten tuotantoyhtiöiden ulkopuolella), pelihistoriasta ja pelien yhteisöllisyydestä. Manzos on ollut aktiivisesti mukana erilaisissa peli- ja tietokonelehdissä kirjoittajana tai toimittajana.

 Kirjan sijoitan Helmetin 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä. Kirja sopii tähän hyvin kahdestakin eri syystä. Kirjailija kertoo omasta sukupuoli-identiteetistään kirjassa avoimesti. Hän kertoo, kuinka ei oikein ole sopinut muottiin, mutta pelien kautta on löytänyt mahdollisuuden kokeilla erilaisia ulkomuotoja sekä rooleja ja tätä kautta löytänyt myös oman itsensä.

Toinen syy, miksi sijoitan tämän kirjan tähän, että näen Manzosin kuuluvan ”nörttimaailmassa” myös vähemmistöön. Hän on omien sanojensa mukaan kaukana gamereista, noista hieman machoistakin hardcore-pelaajista, jotka tuomitsevat kaiken ja kaikki, joka ei ole heidän mieleensä (ei täysin Manzosin sanoja, lisäsin oman turhautumiseni). Manzos ei myöskään ole vain pelaaja, joka pelailee satunnaisesti koska nauttii pelaamisesta. Manzos on pelaaja, joka nauttii peleistä, pelimaailmasta ja sen lumosta enemmän kuin minä, vaikka luokittelen itsenikin täysin nörtiksi. Näen, että Manzos edustaa sitä vähemmistöä, jonka elämä keskittyy pelien ympärille, mutta hän osaa kuitenkin nähdä maailmassa muutakin. Minä fanitan pelejä, koska nautin pelaamisesta, Manzos selvästi näkee peleissä enemmän kuin valmiin lopputuloksen.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille muillekin nörteille, mutta myös niille, joita pelaaminen ei kiinnosta. Tässä kirjassa avautuu hyvin, miksi pelimaailma voi olla niin kiehtova. Toki syitä rakastaa pelaamista on niin monia, kuin pelaajiakin, mutta tämän kirjailijan näkemys on syvällinen. Omaa rakkauttani peleihin en osaisi kuvailla näin syvällisesti, mutta oli mieltä lämmittävää lukea jonkun toisenkin nörtin kokemus. Ja toivon todella, että kirjailija tai kukaan muukaan ei pidä sanaa nörtti negatiivisena, sillä itse kannan sitä ”titteliä” ylpeydellä ja käytän sitä myös nimenomaan kunnioittavana sanana. Kannattaa muuten vilkaista Manzosin muutkin kirjat, itselläni ainakin meni lukulistalle!

 

Lähteet:

https://amanzos.com/kirjoittaja/