Siirry pääsisältöön

Vilja Kainulainen - Pinnan alla

 


Kustannus Z, 2023, kovakantinen, 152 s.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Kiinnitin huomiota kirjan kansikuvaan ja ihastuin. Kansikuvan on taiteillut Karoliina Kurjenniemi. Lisään kirjan Helmetin 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 13. Kirjan kansi on värikäs (tai kirjan nimi on värikäs). Kirja on siis lasten kirja, suunnattu kuitenkin yli 8-vuotiaille.

Kirja kertoo Ailasta, jonka kaksoisveli on kuollut. Veli hukkui metsän lampeen, ja nyt metsä on synkkä ja pelottava paikka. Eräänä päivänä Aila kuitenkin löytää kotoa lapun, jossa joku pyytää etsimään hänet. Viestin jättäjän on pakko olla se hullunkurinen pupu, jonka aika näki loikkivan hattu päässä metsään. Lopulta Aila päättää lähteä etsimään viestin jättäjää, varustautuu leiritarvikkein valmistautuen yöpymään metsässä. Aamulla kun Aila menee lampeen keräilemään levää ja vesiheinää, kun yhtäkkiä alkaa vajota. Pohjan hiekka vetää Ailan uppeluksiin, kunnes jäljellä on pelkkää tyhjää. Kun Aila herää, hän ei tiedä missä ihmeessä on ja miten on sinne päätynyt. Sängyllä hän leikkii nukkuvaa, kun joku tulee huoneeseen ja tuo ruokaa. Mitä ihmettä tapahtuu ja missä Aila on?

Kirjassa on ensin alkuun vahva tunnelma Liisan joutumisesta ihmemaahan. Toisaalta kirja vaikuttaa kovin synkältä ja surulliselta. Kuitenkin Ailan seikkailu on huima ja mitä hän löytääkään tuosta toisesta, oudosta maailmasta, joka on kuin suoraan unelmista. Mutta kaikkein hämmästyttävin kirjassa on loppuratkaisu. Kun Aila lopulta palaa todelliseen maailmaan, riipaiseva kipu veljen menetyksestä palaa takaisin, kunnes Aila osaa prosessoida asian. Kirja kertoo kauniin, maagisen tarinan, jossa ennen kaikkea joudutaan opettelemaan irti päästämistä ja menettämisen tuskan kanssa elämistä. Upea teos, joka teki minuun vaikutuksen! Kirjan teksti on uskomattoman sujuvaa siihen nähden, minkä ikäinen sen kirjoittaja on. Kirjan sivuilla on onneksi valtavasti myös ihanaa lapsenomaista pilkettä, iloa ja lumoa.

Vilja Kainulainen on syntynyt 2010 ja rakastaa kirjoittaa tarinoita, joita lukiessa joko naurattaa tai itkettää. Kainulainen on yksi Kustannus Z:n Nuori kirjailija 2021 -kirjoituskilpailun voittajista. Kilpailussa etsittiin proosatekstejä 7–21-vuotiailta kirjoittajilta kolmessa eri ikäsarjassa. Jokaisesta sarjasta valittiin kolme käsikirjoitusta julkaistavaksi, ja Kainulaisen käsikirjoitus oli yksi valituista. Kainulainen kävi ala-asteen Vieremän Eteläisessä koulussa. Hänelle tärkeitä asioita ovat ystävät ja oma huone.


Lähteet:

https://kustannusz.fi/tuote/pinnan-alla-kovakantinen/
https://www.sttinfo.fi/tiedote/12-vuotiaan-vilja-kainulaisen-esikoisteos-on-hauska-mutta-haikea-kuvaus-sisarussuhteesta-ja-kuolemasta?publisherId=69819884&releaseId=69964844

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista