Siirry pääsisältöön

Raisa Omaheimo - Ratkaisuja läskeille

 


Kustantamo S&S, 2022, äänikirja, 5h 3min

Lukija Raisa Omaheimo

Näin tämän kirjan somefeedeissäni, ja ensimmäinen reaktioni oli että ”Mitä vi**ua?” Ajattelin ensin kirjan olevan joku elämäntaitogurun laihdutusopas tai muuta vastaavaa, mutta kun luin kuvauksen, reaktio muuttui melko nopeasti. Kirja kuulosti rohkealta ja hienolta kannanotolta. Tämä oli siis otettava kuunteluun, kun löysin sen Storytelistä. Kirjan sijoitankin Helmetin 2023 lukuhaasteeseen kohtaan 39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai somesta.

Ratkaisuja läskeille on kokoelma kirjoituksia, joita maustaa sekä raivo että huumori. Kirjassa kulkee rinnan niin omakohtaisia havaintoja kuin tutkimustietoa kehonormatiivisuudesta, lihavuuden representaatioista ja rakenteista niiden takana (lainattu kirjan kuvauksesta, minä en osaa näin hienoja sanoja). Omaheimo kysyy suureen ääneen, että miksi läskinä eläminen on pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua? Hän osoittaa kirjassa niin tieteellisiä faktoja kuin omaa kokemustietoaan siitä, millaista oikeasti on läskin elämä. Miltä tuntuu, kun lääkäri gynekologista tutkimusta suorittaessaan tokaisee asiakkaan haaravälistä, että ylipainolle pitäisi tehdä jotain. Miten koko muotimaailma sulkee läskit ulos, miten järjetön on painoindeksi terveyden mittarina ja kuinka maailma opettaa, että omaa olemusta on syytä selitellä, häivyttää ja hävetä.

Tämä kirja oli huikea. Omaheimo sanoo oikeastaan kaiken sen, mitä itse olen vakuutellut elämäni aikana niin itselleni kuin monelle muullekin. Ei ne dieetit oikeasti toimi, eikä minua voi tuomita kuolemaa tekeväksi painoindeksini perusteella. Ja vaikka oman takapuoleni ympärille on pirun vaikeaa löytää housuja, se ei johdu siitä, etteikö niille maailmassa käyttäjiä löytyisi. Ja kuinka pirun monta kertaa olenkaan elämäni aikana puolustanut itseäni, perustellut olemassaoloani, esittänyt että ei haittaa, ei minuun satu. Ja kuinka usein olen häpeissäni joutunut toteamaan, että perse on liian iso. Lääkäriin mennessä kuitenkin suurin ongelma oli tupakanpoltto. Siitä huomautettiin kaikkialla. Ja on tuota ylipainoakin. No, lopetin tupakanpolton ja lihoin. Nyt minunkin joka ikinen ongelmani johtuu vain ja ainoastaan ylipainosta. Ennen siihen syynä saattoi sentään joskus olla tupakanpolttokin. Olisi vain pitänyt jatkaa tupakointia, minussa olisi muutakin vikaa kuin vaakalukemat.

Tämä kirja on upea, voimaannuttava ja rohkaiseva teos kaikille, jotka ovat kamppailleet ylipainonsa kanssa. Samalla tämä on vahva tietoisku kaikille, jotka kuvittelevat laihduttamisen olevan maailman yksinkertaisin asia. Suosittelen kirjan lukemista siis ihan jokaiselle. Joko vertaistueksi tai silmien avaamiseksi. Iso kiitos tästä kirjailijalle. Äänikirja oli loistava ratkaisu, sillä Omaheimon itse lukemana siinä oli vielä ihan erilainen painoarvo, kuin kirjana luettuna. Täydet 5/5! Oli tosi mahtava fiilis kuulla jonkun muunkin sanovan, että vika ei ole minussa, vaan niissä v**un vaatteissa!

Raisa Omaheimo on syntynyt 1977 ja asuu Helsingissä. Hän on koulutukseltaan taiteen maisteri sekä teatteri-ilmaisun ohjaaja. Lisäksi Omaheimo on opiskellut ammatillisen opettajan sekä erityisopettajan pätevyyden. Omaheimo on kirjailija, kolumnisti ja taiteilija. Erityisesti hänet tunnetaan Ylen kolumnistina, mutta myös näytelmäkäsikirjoituksistaan ja standup-esiintymisistään. Omaheimolle myönnettiin 2016 Pro Feminismi-palkinto näytelmästään Läski ja Mieletön teko 2020 -palkinto mielenterveysongelmien esille nostamisesta kolumneissa ja teoksissaan. Hänen esikoiskirjansa Sydän ilmestyi 2019, Ratkaisuja läskeille on hänen toinen teoksensa, ensimmäinen tietokirjansa.

 

Lähteet:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Raisa_Omaheimo

https://kustantamo.sets.fi/kirjailijat/raisa-omaheimo/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista