Siirry pääsisältöön

Minun lukuvuoteni 2022


Huh, on pakko sanoa ensimmäiseksi, että olen ehtinyt lukea aivan liian vähän!! Tuntuu, että lukemiselle ei ole kerta kaikkiaan ollut aikaa työn ja perhe-elämän lisäksi. Olen pitänyt laskentataulukkoa kaikista vuoden aikana lukemistani kirjoista, ja sitä katsellessani on pakko todeta, että yllättävän monta sivua olen kuitenkin vuoden aikana ehtinyt kääntää. Tänä vuonna siis olen lukenut kaikkiaan 28 928 sivua. Tässä ei varmasti aivan kaikki kirjat ole, aina joku unohtuu lisätä taulukkoon ja joitakin olen lukenut e-kirjoina tai nettisarjiksina, joten niiden lisääminen listaan on mahdotonta. Lisäksi olen ainakin Raamattua lukenut vuoden aikana, mutta senkin puhelimen sovelluksella, joten yksi kirja jää sieltä merkkaamatta.

Ja jos tarkemmin lähdetään tuota sivumäärää katsomaan, selviää syy siihen, miksi sivumäärä on silti noin iso, vaikka en ole ehtinyt paljoakaan lukea. Olen lukenut kaikkiaan 14 464 sivua mangaa tai muita sarjakuvia. Näiden lukeminen on huomattavasti nopeampaa kuin kirjojen. Kaikkiaan 39 mangapokkaria tai sarjakuvakirjaa. Toisaalta, olen lukenut myös 5569 sivua lasten kirjoja. Näissä sivumäärä kasvaa nopeasti isoksi, kun kuvia on paljon. Tasoitusta antanee se, että suurimman osan näistä sivuista olen lukenut ääneen lapselleni. Kaikkiaan 69 kirjaa vuoden aikana.

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä ovat romaanit, joita olen lukenut kaikkiaan 8895 sivua. Kaikkiaan 52 kirjaa. Mutta tässä siis näkyy se, ettei minulla ole ollut oikeasti aikaa lukea. Kirja viikossa on todella vähän, kun joskus olen saattanut lukea 4-5 kirjaa viikossa. Mutta ehkä ensi vuonna ehdin lukea enemmän! Ainakin minulla on ensi kesänä kertynyt kokonainen kesäloma, ja lomalla aion todellakin lukea!

 Kirjat minulta ei lopu kesken lähiaikoina! Jos olet nähnyt kuvan kirjahyllystäni,
ymmärrät mitä tarkoitan. Lisäksi pongailen jatkuvasti hyviä kirjoja, joita adoptoin kotiin sieltä ja täältä. Omaa kirjastoani rakennan koko ajan, kirja kirjalta. Seuraavaksi täytynee vain sijoittaa kirjahyllyihin, kun vanhoista romahtaa kohta hyllyt. Tosin sitä ennen täytyisi sijoittaa myös isompaan asuntoon, johon nuo kirjahyllyt mahtuisivat… Pahus, kalliiksi käy kirjojen rakastaminen…

Tämän vuoden parhaimmistoa ovat olleet seuraavat kirjat:

Miia Jaakkola – Maa on vahvojen laulu. Kehrääjät 1

Kaari Utrio – Ruma kreivitär

Pekka Hiltunen – Iso / Vilpittömästi sinun

Cristal Snow – Penni Pähkinäsydän ja viluhallan salaisuus

Beth O´Leary – Kimppakämppä

Randall Wallace – Taipumaton

Jean Webster – Setä Pitkäsääri

Emmy Abrahamson – Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista

Mangoista parhaimmistoa ovat olleet:

Kiyohiko Azuma – Yotsuba&!

Fuse, Kawakami & Vah – Kun jälleensynnyin hirviönä

Yana Toboso – Kuroshitsuji. Piru hovimestariksi

 

Tällä hetkellä minulla on kesken neljä kirjaa. Yhden olen jättänyt hieman notkumaan, koska se ei oikein iske. Minulla kuitenkin on siihen myös jatko-osa hyllyssä eikä se oikeastaan ole huonokaan, joten jätän sen ”hautumaan” ja yritän myöhemmin uudelleen. Se on Gillian Philipin Tulimieli. Toinen on yöpöydälläni luettavana, Edith Egerin Auschwitzin tanssija. Sain sen syntymäpäivälahjaksi mieheltäni, näki rontti kun kuolasin sitä kirjamessuilla <3 Kolmas on olohuoneen pöydällä kesken, mutta sekin on vähän laveasti kirjoitettu makuuni, mutta koska pidin kirjasta tehdystä sarjasta sekä tykkään kyllä kirjoittajien huumorista, en halua kokonaan luovuttaa. Kirja on Terry Pratchettin ja Neil Gaimanin Hyviä enteitä. Neljäs kirja samatenkin on olohuoneen pöydällä, kevyttä välipalaa lyhyisiin lukuhetkiin. Marko Raassinan Kalevala on hauska sarjakuvakirja.
Aaaa, onhan minulla vielä viideskin kirja kesken! TJ Klunen Talo taivaan sinisellä merellä, äänikirjana kesken Storytelissä.

Olen tänä vuonna päättänyt, että opin kuuntelemaan äänikirjoja. Olen harjoitellut ja harjoitellut, eikä mikään ole oikein toiminut. Jos teen kuunnellessani jotain, minulta menee puolet ohi. Jos en tee mitään, lähtevät ajatukseni vaeltamaan enkä taaskaan pysy kärryillä kuuntelemassani. Kävelyllä kokeilin, siinä pystyin kuuntelemaan, mutta häiritsee kun en kuule ympäristöäni (voi kun pääsisi keskelle metsää lenkkeilemään, tämä ei häiritsisi). Mutta nyt olen todennut, että autossa pystyn kuuntelemaan äänikirjoja. Joko pitemmillä matkoilla koko perheen voimin (tällöin siis lasten kirjoja…) tai kun ajan esimerkiksi itse töihin. Minun täytyy tehdä jotain, eli ajaa mutta samalla pystyn keskittämään ajatukseni kuuntelemaani. Kun kerta voin kuunnella radiojuontajia, miksi en äänikirjaa? Ja nyt minulla siis on ensimmäinen äänikirja kesken, josta muistankin jotain! VUUUHUUU!!! Vihdoinkin!

Lukuhaasteista sain tänä vuonna suoritettua kokonaan vain Helmetin 2022 lukuhaasteen. Muutamia muita haasteita halusin tänä vuonna myös tehdä, mutta en ehtinyt kokonaan. Täytin niitä lähinnä lapselle luetuilla kirjoilla. Saldona tälle vuodelle on:

- Heili-kirjastojen 2022 lukuhaasteessa 16/25

- Vetehiset 2022 lukuhaasteesssa 13/25

- Seinäjoen kaupungin kirjaston 2022 lukuhaasteessa 8/30

- Pohjoisessa lukuhaasteessa 2022 4/25

- Porin 2022 lukuhaasteessa 13/30

- Lukki 2022 lukuhaasteessa 32/50

- Kirkko ja kaupunki -lehden 2021 lukuhaasteessa 12/50

- Pop Sugar Reading Challenge 2022 7/51

- Galaxin 2022 lukuhaasteessa 14/50

Ja vielä olisi 4 muutakin lukuhaastetta, joihin sain muutaman hassun kirjan. Haasteita siis poimin itselleni ahkerasti, mutta aika loppui auttamatta kesken.

Eli, vuoteen on mahtunut paljon. Viime vuonna olin vielä opiskelija ja tietokirjoja tuli tankattua koko ammattikorkean ajan paljon. Nyt niissä onkin ollut vuoden mittainen tauko, kun tuli tietoähky opinnäytetyötä tehdessä. Ensi vuonna ehkä jaksan taas välillä niitäkin. Muutama arvostelukappale pitäisi myös olla tulossa, joten heti vuoden alkuun on tulossa ”pakollista” lukemista. Tämä on mukava juttu, olen haaveillut, että pääsisin arvostelemaan tuoreeltaan kirjoja. Olen siis saavuttanut ison välietapin, johon olen blogiani pitämällä pyrkinyt. Ja tämä äänikirjojen maailma on avannut minulle joka arkipäivä vähintään 1h lisää lukuaikaa <3 Työmatkatkin kuluu huomattavasti rattoisammin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Adonis Fabio - Vihreän siirtymän kultti

H. C. Hammerbergin tutkimuksia Icasos, 2024, näköiskirja, 206 s. Teos kiinnitti kustantajan uutuusluettelossa väkisin huomioni. Jo pelkästään kirjailijanimi kuulosti niin röyhkeältä vitsiltä, että sisällön on pakko olla yhtä hulvatonta. Kun vielä esittelytekstissä kerrotaan kirjan sisältävän riemullisen huonoa huumoria, olin myyty. Taidolla muokattu kirjailijakuva suorastaan pakotti lukemaan tämän. Vihreän siirtymän kultti on siis huumorin täyteinen dekkari. Tai ehkä tätä voisi kuvailla pikemminkin dekkarin parodiaksi. Meno on äärettömän lennokasta, erittäin epärealistista ja räävittömän huonolla huumorilla varustettua. Toisin sanoen teos rikkoo kaikkia hyvän maun rajoja ja jättää lukijalle sellaisen ymmyrkäisen ilmeen huulille, joiden välistä voi jopa kuulua vaimea öööö… Yhtä kaikki, H. C. Hammerbergin tutkimukset ovat kaikista edellä luetelluista syistä ehdottomasti lukemisen arvoisia. Jos Juha Vuorisen Juoppohullut ja DikDekit sai sinut hihittelemään hulluna, tää on just sua var...

Pirjo Toivanen - Rooleja vai rakkautta?

  Stresa, 2022, pehmeäkantinen, 267 s. Kirja on saatu arvostelukappaleena kirjailijalta. Tapasin Toivasen Helsingin kirjamessuilla Stresan osastolla ja kun keskustelussa tuli esiin kirjablogini, hän tarjosi myynnissä olevaa kirjaansa arvosteltavaksi. Sain kirjan omistuskirjoituksella signeerattuna! Kirjailija itsessään oli minulle täysin uusi tuttavuus, joten en ollut varma, mitä kirjalta odottaa. Kansikuvasta saatoin päätellä, että ainakin pääsen matkalle ulkomaille, mutta en osannut paikallistaa edes sitä, että mihinkä. Päädyin Italiaan, mutta myös Kuubaan. Koska osa ajasta ollaan Kuuban Havannassa, sijoitan kirjan Pohjoiseen lukuhaasteeseen 2023, kohtaan 4. Merelliseen ympäristöön sijoittuva kirja . Jälleen kerran tämä ei ihan täysin ehkä vastaa haastekohtaa, koska merta ei juurikaan kirjassa mainita muutoin kuin laivareittinä, mutta tämä nyt kuitenkin riittää itselleni. Pääasiallisesti kirjassa ollaan Italiassa, Milanossa ja Stresassa. Päästään piipahdukselle kyllä myös Mia...

Anssi Kullberg - Titaanien aika

  Books on Demand, 2022, pehmeäkantinen, 674 s. Titaanien aika aloittaa scifi-trilogian jykevällä teoksella, jonka lukeminen otti hieman aikaa. Kiinnostava fakta kirjasta on se, että kirjailija on tarinan osia alun perin kirjoittanut teini-ikäisenä ja jättänyt muhimaan pöytälaatikkoon. Hän kirjoitti tuon tuotoksen uudelleen aikuisiällä asuessaan Ukrainassa. Kirjailija kertoo työstäneensä tekstiä ystävien avustuksella, osittain englanniksi ja osittain suomeksi. Kirja myös alun perin julkaistiin englanniksi. Titaanien aika hyppää miljoona vuotta eteenpäin universumissamme. Maa on titaanien mukaan tuhoutunut. Mikael herätetään henkiin kopiona itsestään ja hän on herätessään jo aikuinen. Lopulta hänet lähetetään Atlantikseen, uuteen maailmaan, jonka titaanit ovat luoneet. Elämä Atlantiksessa on kuin suoraan oppikirjasta. Utelias mieli kuitenkin turtuu tähän nopeasti ja kaipaa uusia haasteita mielelleen. Mikael saa suostuttelun jälkeen titaaneilta aluksen, jolla voi tutkia Atlanti...

Hae tästä blogista