Siirry pääsisältöön

Sini Helminen - Hurme

 


(Lujaverinen 1)

Myllylahti, 2021, kovakantinen, 324 s.

Tätä kirjaa suositteli useampikin viime vuonna Helmetin lukuhasteen Facebook-ryhmässä ja katselin jo silloin, että ehdottomasti minua kiinnostava kirja. Olin seikkailemassa kirjastossa lukemista hakemassa, päädyin nuorten osastolle ja tämän kirjan näin lukusuositushyllyssä. En voinut kävellä onneni ohi, vaan nappasin kirjan mukaan.

Kirja olikin ehdottomasti lukemisen arvoinen, YA-fantasiaa, jonka kehutaan yhdistelevän urbaanin fantasian, kauhun ja romantiikan piirteitä kaikissa sateenkaaren sävyissä. Tämä onkin erittäin osuvasti kuvattu. Kaikista mahdollisista kohdista huolimatta päätin kuitenkin sijoittaa kirjan Helmetin 2022 lukuhaasteen kohtaan 22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai somepäivityksiä. Ainakin kaksi ensimmäistä kohtaa kirjan kohdalla täyttyy. Arvosanaksikin kirjalle tahtoisin toisaalta antaa täydet, mutta karsin kuitenkin pisteet 4,5/5. Tämä johtuu siitä, että noin puolessa välissä kirjaa alkoi tuntua, ettei tarina oikein etene, ja hetken jo turhauduin kirjan parissa. Lopulta se kuitenkin tempaisi uudestaan mukaansa ja oli todella loistava.

Kirja kertoo Seelasta, joka on muuttanut Helsinkiin enonsa luokse asumaan opintojensa ajaksi. Eno työskentelee suvun hautaustoimistossa ja Seelan opiskelujen oheinen työ ei ole kovin eloisaa. Tai niin hän ainakin luulee. Seela käy surkeimmilla Tinder-treffeillä ikinä ja pieleen menneet treffit eivät ota päättyäkseen. Mies, jonka Seela treffasi, päätyykin asiakkaaksi hautaustoimistoon. Ei toki elävänä. Mutta kun ei vielä haudattunakaan ymmärrä pysyä poissa, vaan jää kummittelemaan Seelalle. Ensin Seela luulee kaiken johtuvan huumeista, jotka kaiveli deittinsä alusvaatteista rahoittaakseen opiskelijaelämäänsä, mutta kun niidenkään palauttaminen ei auta, on hirtehisellä huumorilla varustettu soppa valmis. Seela tapaa luennoilla salaperäisen Hallan, joka vetoaa niin ulkoisesti kuin sisäisestikin Seelaa puoleensa. Halla vain ei tunnu lämpenevän, ei edes suudellessaan.

Hauskasti ja viihdyttävästi kirjoitettu mustalla (kirjaimellisesti hirtehisellä) huumorilla varustettu kirja, jossa vilisee paljon ruumiita, muttei jätä lukijaansa kylmäksi. Kirja on tuore, lukijansa huomioiva pläjäys fantasiaa, romantiikkaa ja jännitystä. Aloitettuaan kirja on pakko lukea loppuun asti. Kirjassa vilisee niin sukupuoli- kuin seksuaalivähemmistöjä sekä hieman erilaisia ihmisiä ja kalmoja noin muutenkin. Kirja aloittaa trilogian, jonka osat ovat kuitenkin itsenäisiä.

Sini Helminen on 1987 syntynyt hollolalainen kirjallisuustieteen maisteri, lasten ja nuorten kirjastonhoitaja sekä kirjavinkkari. Kirjailijalta on aiemmin ilmestynyt kotimaiseen mytologiaan keskittynyt neliosainen nuortenfantasiasarja Väkiveriset. Kirjailija asuu Helsingissä ja viettää vapaa-aikansa fantasiamaailmoissa. Kirjallisuushulluuden lisäksi hän harrastaa musikaaliteatteria, lindy hoppia ja historiallisia tansseja.

 

Lähteet:

https://sinihelminen.com/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista