Siirry pääsisältöön

Armas L. Utunen - Satumetsän taikasanat

 


Ota haltuusi sanojen mahti! (Disney)

Tammi, 2022, kovakantinen, 48 s.

Tämä Tammen kuvitettu lastenkirja pisti silmään kirjaston uutuushyllystä, kun vaeltelin hyllyjen väleissä lapseni perässä, hänen valitessaan iltasatuja lainaan. Nimi kuulosti kiehtovalta, joten nappasin tämänkin lainakassiin.

Eilen luimme kirjan lapsen kanssa, ja lopputuloksena oli kaksi mielipidettä. Lapseni mielestä kirja oli tylsä, koska siinä oli vain tavallisia sanoja. Minun mielestäni tämä oli aivan ihana, sillä kuten varmaan arvata saattaa, taikasanat ovat ihan arkipäiväisiä ja kaikille tuttuja, kuten kiitos, anteeksi, minä, tervetuloa jne. Nämä taikasanat oli kuitenkin selitetty kauniisti, että miksi niissä on taikaa ja miksi niitä kannattaa käyttää mahdollisimman paljon. Vaikka lapseni olikin hieman vastarannan kiiski mielipiteessään, näin kyllä, että hän jäi kuitenkin ajattelemaan kirjan sisältöä.

Mielestäni tämä kirja oli oikein kivaa luettavaa ja kirjan 44 kuvitettua sivua jaksoi lukea yhdellä kertaa. Kirja on kuvitettu Disneyn tutuilla satuhahmoilla ja ne miellyttävät lapsen silmää. Ainakin omani tuntui olevan innostuneempi tunnistamaan, mistä elokuvasta mikäkin kuva oli.

Kirjan sijoitin Helmetin 2022 lukuhaasteeseen kohtaan 16. Kirjan luvuilla on nimet. Jokainen luku on suunnilleen aukeaman pituinen ja sen otsikkona on taikasana. Minä annan kirjalle täydet 5/5 ja lapseni hyvin kriittisenä 3/5. Yhtään jos lastani tunnen, meille käy niin, että kirja palautetaan kirjastoon ja sitten lapsi kyselee sen perään jatkuvasti. Näin käy yleensä, kun olemme eri mieltä kirjoista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista