Siirry pääsisältöön

Cecelia Ahern - Sadan nimen mittainen matka

 


Gummerus, 2015, pokkari, 476 s.

(One Hundred Names, 2012)

Suomentanut Terhi Leskinen

Minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, miten tämä kirja on päätynyt hyllyyni. Ehkä olen saanut sen tai ostanut jostain poistomyynnistä, en osaa varmaksi sanoa. Sen tiedän, että hyllyyni se on jäänyt kirjailijan takia. Pidän tähän asti lukemistani Ahernin kirjoista, ja niin pidin tästäkin. Kirjalle arvosanaksi annan täydet 5/5.

Googlettelun avulla valikoin kirjoja eri haasteisiin, ja tämä valikoitui Helmetin 2022 lukuhaasteeseen kohtaan 5. Kirjassa sairastutaan vakavasti. Luettuani kirjan siinä ei oikeastaan sairastuta, vaan yksi hahmoista on kirjan alussa kuolemansairas, aina kuolemaansa asti. Päätin kuitenkin täyttää haastekohdan tällä kirjalla ja mahdollisesti myöhemmin palata lukemaan paremmin sopivan, jos vuoden aikana jää vielä aikaa. Täytän monia muita lukuhaasteita samaan aikaan, joten en halua turhan tiukoilla kriteereillä väkisin vääntää. Tarkoituksena on lukea mahdollisimman paljon omasta hyllystä lukemattomia kirjoja (samoin kuin viime vuonnakin).

Kirja kertoo Kitty Loganista, joka on tuhonnut oman toimittajauransa todella pahalla virheellä. Hän julkaisi virheellisiä tietoja ja aiheutti todella pahoja vaikeuksia sekä häpeää toiselle ihmiselle. Kittyn viimeinen oljenkorsi pelastaa uransa on hänen hyvän ystävänsä lehti. Constance on kuitenkin kuolemassa ja Kitty on epätoivoinen sekä surullinen. Kitty saa kuitenkin ystävältään viimeisen toimeksiannon kuolinvuoteelta. Constance on jättänyt Kittylle listan, sata nimeä, mutta Constance ehtii kuolla ennen kuin kertoo mikä nimien tarkoitus on. Kittyn on keksittävä, mikä jutun aihe on ja mikä yhdistää listan sataa nimeä. Sadan nimen lista aloittaa löytöretken, jonka aikana Kitty kohtaa monenlaisia ihmisiä tarinoineen. Kitty joutuu kohtaamaan myös itsensä ja oppii paljon uutta itsestään ja elämästä.

Kirja on mielestäni koskettava, ajatuksia herättävä ja täynnä viisautta. Nimen perusteella pelkäsin, että kirja on täynnä lyhyitä tarinoita, jotka on ns. koottu yhteen jollakin loppukaneetilla. Näin ei onneksi ollut, vaan kirja on todella hyvin kirjoitettu ja mukanaan pitävä. Pidin erityisesti tavasta, jolla kaikkien kirjan henkilöiden elämä koottiin yhteiseksi tarinaksi lopussa. Vaikka kuinka koitan miettiä, en keksi kirjasta mitään negatiivista sanottavaa. Se piti alusta loppuun asti mielenkiinnon yllä ja tarjosi paljon viihdettä, romantiikkaa, ajatuksia, kyyneleitä ja yllätyksiä.

Kirja on kannesta kanteen taattua Ahernin laatua. Jos pidät muista Ahernin kirjoista, pidät myös tästä. Jos kaipaat romantiikkaa, mutta perusharlekiinit ovat liian yksitoikkoisia, tässä on todella hyvä juoni sekä useampikin rakkaustarina. Kaikkai ratkaisuja ei myöskään tarjota valmiiksi, vaan mielikuvituksen varaan jätetään juuri sopivasti. Ratkaisujen puute ei kuitenkaan pilaa kirjaa, vaan tarina viedään päätökseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista