Siirry pääsisältöön

Kiera Cass - Ainoa

 


WSOY, 2017, pokkari, 318 s.

(The One, 2014)

Suomentanut Laura Haavisto

Valinta -trilogian kolmas osa, jonka vihdoin lainasin kirjastosta. Kaksi muuta osaa luin ja olen arvostellutkin aikaisemmin, mutta koska toinen osa oli mielestäni vähän laimea, tämä kolmannen lukeminen on jäänyt roikkumaan. Kirja sopivasti vielä solahti Lukki-lukuhaasteeseen 2022 kohtaan 39. Nuortenosaston kirja.

Tämä kirja oli mielestäni hyvä. Vaikka toinen osa olikin jostain syystä pettymys (en enää muista, voit lukea aiemmasta arvostelustani), tämä oli todella hyvä. Jälleen tapahtumat ja hahmot saivat tunteet pintaan ja juoni piti mukanaan loppuun asti. Arvosanaksi annankin 4/5. Yhden pisteen vähennän siitä, että päähenkilö ei vieläkään ole kasvanut yhtään. Sivuhenkilöt sentään kasvavat ja oppivat asioita itsestään ja elämästä, mutta päähenkilö ei vaan aikuistu. Se ei onneksi pilannut kirjaa ja toimi juonen kannalta, mutta sitä aina odottaa viisastumista kirjan hahmoilta.

Valinnassa on jäljellä enää neljä tyttöä. Jännitys tiivistyy kilpailun edetessä ja ulkopuolelta tulevat uhkat alkavat käydä hengenvaarallisiksi, niin kilpailijoille kuin koko kansalle. American on tehtävä viimeinkin oma valintansa. Haluaako hän Maxonin ja olla prinsessa, vai haluaako hän palata kotiin ja normaaliin elämään? Maxonin taas täytyisi vihdoin päättää, haluaako hän nimenomaan American, vai onko joku kolmesta muusta kilpailijasta parempi. Kuningas itse koittaa laittaa kapuloita rattaisiin koko ajan ja niin America kuin Maxonkin joutuvat pohtimaan, miten selvitä kisa kunnialla loppuun.

Kirjasarjaan on saatavilla vielä neljäs ja viideskin osa, jotka kertovat seuraavan sukupolven valinnasta. En taida niitä itse kuitenkaan lukea, tai ainakaan en lähiaikoina. Tämä trilogia on kyllä kaikkiaan lukemisen arvoinen, vaikka toinen osa mielestäni jäi muiden kahden varjoon.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista