Vihreätukkainen punkkari opetteli miehisiä hyveitä
WSOY, 2017, kovakantinen, 474 s.
Kirjailija selvittää mikä oikein on herrasmies ja harjoittelee vuoden ajan herrasmiehen taitoja. Kirja on toisaalta tutkielma siitä, mikä oikein on herrasmies, ollut ennen ja on tänä päivänä. Toisaalta Konstig kertoo, mitenkä vaikeaa hänelle itselleen on vuoden aikana asettua herrasmiehen muottiin. Herrasmies tietenkin pukeutuu siististi, käyttäytyy hyvin ja osaa kaikenlaisia yleviä taitoja, kuten miekkailua, rugbyä ja ratsastusta. Miten henkisesti vielä keskenkasvuinen vihreätukkainen punkkarimies kehittyy vuodessa seurapiirikelpoiseksi aikuiseksi mieheksi?
Konstig kirjoittaa varsin viihdyttävästi omista kommelluksistaan seurapiireihin sopeutumisyrityksistään. Myöskään miehiset urheilulajit eivät ole helppoja ottaa haltuun. Samalla kirja tarjoaa tuhdin paketin herrrasmies-käsitteen historiaa ja tarkoitusta. Paikoin tietoa kylläkin alkaa olla minun makuuni hieman liikaa ja kymmenen eri kirjailijan pienin vivahtein eroavat näkemykset alkavat tuntua toistolta, jotka meinasivat saada minut jättämään kirjan kesken. Skippailinkin hieman teoriapaketteja kirjasta, koska Konstigin omaa kokemusta oli kyllä varsin mielenkiintoista lukea.
Herrasmies pukeutuu siististi ja tilanteeseen sopivasti. Herrasmies ottaa muut ihmiset ja heidän tarpeensa huomioon, aina, jopa omankin hyvinvoinnin kustannuksella. Herrasmies käyttäytyy moitteettomasti aina, ei menetä koskaan hermojaan ja on olemukseltaan ylevä ja luonteva, kuitenkaan korostamatta omaa paremmuuttaan. Ei kuulosta kieltämättä kovin helpolta tavoitteelta miehelle, joka normaalisti kiskoo kaljaa äijäporukassa, puhuu rivoja ja mollaa perhe-elämää ja jopa omaa perhettä kotona. Vuoden mittainen kokeilu kuitenkin opettaa Kirjailijalle paljon ja lopussa hän ymmärtää herrasmiehen tarkoittavan myös paljon muutakin kuin kiillotettua ulkokuorta. Hauskaa oli myös lukea, mitä kaikkea vuoden kokeilu muutti lopullisesti kirjailijan käytöksessä ja olemuksessa. Kirjasta huomaa myös sen, että kirjailija on opiskellut ja lukenut pajon. Kirja tarjoaa paljon filosofista ja moraalista pohdintaa, monesta eri näkökulmasta.
Mieleenpainuvimmat näkemykset kirjassa nousevat mielestäni Konstigin ja professori Matti Klingen keskusteluista. Klinge on selvästi herrasmies vaatteitaan, aatteitaan ja elämänarvojaan myöten. Klingen kanssa käydyistä keskusteluista käy selvästi ilmi se, että herrasmies ei ole vain ulkokultainen kiiltokuvahahmo, vaan herrasmies on paljon enemmän. Herrasmies on elämäntyyli, arvo ja asenne. Herrasmies ei ole vain käytöstapoja, vaan moraalista näkemystä, yhteiskunnallista vakaumusta ja yleisen hyvinvoinnin lisäämistä.
Mielestäni Konstig on todella hyvä kirjoittaja, mutta paikoin kirjasta huomasi, että hän ei luottanut oikein omiin näkemyksiinsä ja oivalluksiinsa, vaan lainasi muiden tekstiä ja oppeja runsain mitoin. Ilman pitkiä puuduttavia lainauksia kirja olisi ollut paljon parempi. Toki tällä tavoin kirja tarjoaa myös vakuudet sille, että kaikki ei ole vain hänen näkemystään, vaan hän on oikeasti tutkinut asiaa. Olisin silti toivonut tiivistämistä ja reilusti.
Omaan maailmaani ei myöskään mahdu ulkonäkökeskeinen kuva herrasmiehestä. Ymmärrän toki, että siisti pukeutuminen kuuluu tiettyihin tilanteisiin väkisinkin. Mutta kun viime aikoina tehnyt paljon töitä asunnottomien sekä päihde- ja mielenterveyskuntoutujien kanssa, ei tuollainen ulkonäkökeskeinen ajattelu oikein uppoa. Olen tavannut monia ulkonäöltään ryysyisiä ja likaisia, jotka silti käyttäytyvät paljon paremmin, kuin monet ns. ”paremmat kansalaiset”. Toki Konstig jossain kohtaa myös pääsee kirjassaan siihen, ettei ulkokultaisuus riitä. Mutta silti kirjasta jäi päällimmäiseksi mieleen se, että miten missäkin pitää pukeutua, minkälaisia pukuja pitää omistaa ja mitä harrastaa, että voi sanoa olevansa herrasmies. Itse kun painotan omissa ajatuksissani hyvää käytöstä, muiden huomioon ottamisen taitoa sekä puhdassydämistä ajattelutapaa. Pieni hyväntekeväisyyden parissa puuhastelu ei vielä kenestäkään tee hyvää ihmistä, vaan hyvyyden pitää tulla automaationa ihmisen sisältä, ei siksi että sellaista täytyisi tehdä näyttääkseen paremmalta. Kirjan lopusta luulen kyllä kirjailijan itsekin tämän tajunneen, mutta kirjasta silti jäi ulkonäkökeskeinen tunnelma.
Kaikkiaan annan kirjalle arvosanaksi 3/5, olisin pitänyt siitä ehkä enemmän jos pukeutuminen tai hienot kattaukset olisivat itselle jotenkin kiinnostavia. Olen kuitenkin ehkä liian maalaisjuntti arvostaakseni näitä asioita. Sijoitan kirjan Porin lukuhaasteeseen 2021, kohtaan 30. Kaksi eri kirjailijan kirjaa, joissa on jokin pieni yhteinen yksityiskohta. Kirjan pariksi laitoin Antoine De Saint-Exupéryn Pikku prinssin. Molemmissa kirjoissa pohdintaan filosofisesti aikuisten ihmisten käyttäytymistä, vaikkakin melkoisen eri näkökulmista. https://lukutoukanluetutsivut.blogspot.com/2021/12/antoine-de-saint-exupery-pikku-prinssi.html
Joonas Konstig on Helsingissä 1977 syntynyt kirjailija. Hän on opiskellut kulttuuriantropologiaa ja kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Oriveden opiston sanataidelinjalla Konstig päätti, että hänestä tulee kirjailija. Konstig on valmistunut äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi. Konstig on tähän mennessä julkaissut 9 teosta. Esikoisteos, novellikokoelma Ahneet ja viattomat (2008) oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Konstigin esikoisromaani Kaikki on sanottu (2011) sai Gummeruksen Kalle Päätalo-palkinnon vuonna 2012. Vuonna 2015 ilmestynyt romaani Perkele oli ehdokkaana Helmet-kirjallisuuspalkinnolle. Konstig on kirjoittanut moniin lehtiin artikkeleita ja kolumneja, kirjoittanut blogia ja opettanut kirjoittamista muille. Vaikka proosamuoto on kirjailijan ominta alaa, on hän kirjoittanut kuitenkin lähes kaikkea mahdollista runoudesta teatteriin ja bisnestarinoihin.
Lähteet:
https://joonaskonstig.com/about/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Joonas_Konstig
Kommentit
Lähetä kommentti