Pen & Paper, 2016, pokkari, 319 s.
(The Elite, 2013)
Suomentanut Laura Haavisto
Cassin Valinta-sarja jatkuu. Tämä toinen osa sarjaan
löytyi tosiaan samasta alelaatikosta kuin ensimmäinenkin. Rehellisesti
sanottuna tämä kirja oli kuitenkin hienoinen pettymys ensimmäiseen osaan
verrattuna. Ei silti niin huono, ettenkö haluaisi tietää, mitä Americallle ja
Maxonille tapahtuu. Tulkintani on, että tämä kirja on pohjustusta seuraavalle
osalle ja jäi sen takia hieman latteaksi lukukokemukseksi. Arvosanaksi
annankin vain 3,5/5. Kahdessa illassa tämän kuitenkin ahmaisin, että oli
tässä varmasti siis hyvääkin. Sijoitan kirjan Helmetin 2021 lukuhaasteen
kohtaan 14. Kirja on osa kirjasarjaa.
Valinnassa on jäljellä enää 6 tyttöä ja kilpailu vain
kovenee. Kaikille kilpailijoille alkaa selvitä myös, ettei kuninkaallisuus
tarkoita pelkästään kauniita mekkoja ja ruusuilla tanssimista. Haasteet ovat
entistä vaikeampia, mutta jokainen kilpailija selviää niistä kohtalaisesti.
Toisia kilpailijoita järjestelmä ei juurikaan häiritse, mutta Americalle kaikki
alkaa olla liikaa. Toimintatavat, rangaistukset ja piittaamattomuus kansasta
saa American murtumaan ja hän on valmis lähtemään kotiin. Ja kuningas on
päätöksestä erittäin samaa mieltä! Mutta sitten tapahtuu jälleen kapinallisten
hyökkäys ja tilanne muuttuu radikaalisti.
Aloin etsiä oikeaa sivua
Gregoryn päiväkirjasta.
”Ovatko kamerat kiinni?”
kuningas ärjyi.
”Kyllä, teidän majesteettinne”,
joku vastasi. Katsahdin ympärilleni ja huomasin, että kameroiden merkkivalot
olivat sammuneet. Minulta oli jäänyt huomaamatta, että kuningas oli jollakin
eleellään katkaissut Raportin lähetyksen.
Hän rynnisti luokseni ja
repi päiväkirjan käsistäni. ”Mistä olet saanut tämän?” hän huusi. ”Isä, lopeta!”
Maxon riensi paikalle hermostuneena. ”Mistä hän on saanut tämän? Vastaa!”
Maxon tunnusti. ”Minulta.
Me etsimme tietoa halloweenista. Illéa Kirjoitti siitä päiväkirjoissaan, ja ajattelin
että America haluiaisi lukea siitä lisää.”
”Senkin idiootti”,
kuningas sähähti. ”Tiesin, että minun olisi pitänyt laittaa sinut lukemaan nämä
aiemmin. Olet täysin hakoteillä. Sinulla ei ole mitään käsitystä
velvollisuuksistasi!”
Voi ei. Voi ei, ei, ei.
”Hän lähtee tänään”,
kuningas Clarkson määräsi. ”Olen saanut tarpeekseni hänestä.”
Kirja ei tosiaankaan ole niin hyvä kuin ensimmäinen ja
päähenkilöstä on mielestäni muuttunut lähinnä ärsyttävä kiukuttelija. Mutta
kuten sanoin, luulen tämän kirjan olevan vain pohjustusta seuraavalle. Vaikka
tämä ei niin hyvä ollutkaan, haluan silti ehdottomasti lukea myös seuraavan
kirjan! Sarjaan kuuluu 5 kirjaa, mutta kaksi viimeistä kertoo jo eri
henkilöistä. Ainakin tuo kolmas osa on vielä pakko hankkia ja lukea, jotta saan
tietää, miten American tarina päättyy!
Kommentit
Lähetä kommentti