Siirry pääsisältöön

Mackenzi Lee - Loki petoksen nuori jumala



Tammi, 2021, pehmeäkantinen, 295 s.

(Loki, Where Mischief Lies, 2021, Marvel)

Suomentanut Antti Hulkkonen

Tämäkin kirja tarttui matkaani kirjaston uutuushyllystä. Omalla paikkakunnallani kirjasto on ollut pitkään kiinni siten, että vain varaukset on voinut noutaa. Näitä uutuuksia ovat kuitenkin laittaneet tyrkylle hyllyyn, josta ne on ollut varauksia noudettaessa helppoa napata mukaan. Tässä kirjassa kaikista eniten kiehtoi kansikuva, enkä sen paremmin jäänyt valintaani miettimään. Jos olisin tajunnut Marvel-yhteyden, olisin saattanut jättää kirjan ottamatta, koska kirjalla on väkisinkin jo tietty suunta, joka noudattaa Marvelin omaa tuotantoa. Itse olisin toivonut jotain uutta ja erilaista tarinaa Lokista.

Toisaalta tämäkään ei ollut huono tarina. Vaikka loppujen lopuksi konnaksi Loki tuomittiin, kuten arvata saattoi, oli tässä kirjassa silti myös vähän jotain uuttakin. Kirja kertoo nuoresta Lokista (suhteellista onkin, milloin Asgardin asukas on nuori) ja avaa sitä, miksi Lokista tuli pahis, petoksen jumala. Kirja käsittelee paljon tunteita, syy-seuraussuhdetta, ystävyyttä, lojaaliutta ym. suuria teemoja. Myös seksuaalivähemmistöt nousevat kirjassa esille, jossa Midgardin maailma sijoittuu 1800-luvun Lontooseen.

Thor puhahti huokauksen, katsahti alas pyyhkeeseen ja päätti heittäytyä hankalaksi ja jättää sen lattialle. ”Missä sinä olet?” hän kysyi.
”Midgardissa”, Loki vastasi. ”Minne minut karkotettiin.”
”Ei sinua karkotettu”, Thor tokaisi tiukasti. ”Sinulle annettiin tehtävä.”
Loki hymyili hänelle maireasti. ”Kuinka suloista, että uskot niin. Mikset ole Alfheimissa?”
”Isä lähti yksin”, Thor vastasi. ”Hän lähettää minut soturiprikaatin kanssa etsimään kiviä salakuljettajien satamasta Vanaheimin liepeillä. Eräs sikäläisistä vakoojistamme uskoo, että ne ovat päätyneet mustan pörssin kauppiaiden käsiin.”
Loki oli kaatua kulhoon silkasta kiukusta – ja ehkä vähän myös siinä toivossa, että sukeltaisi suoraan Asgardiin. ”Taas uusi sankarillinen seikkailu pitkään ansioluetteloosi.”

 

Mackenzi Lee, syntymänimeltään Mackenzie van Engelenhoven kirjoittaa lasten ja nuorten aikuisten kirjoja. Lee kirjoittaa niin fiktiivistä kaunokirjallisuutta kuin tietokirjallisuuttakin. Leen ensimmäinen kirja ilmestyi 2015, mutta vasta Loki on käännetty suomeksi. Mackenzi Lee on tehnyt Marvelin kanssa sopimuksen kolmesta historiallisesta kaunokirjallisuusteoksesta, joista Loki on trilogian ensimmäinen. Lee asuu Bostonissa ja on opiskellut Simmons Collegessa kirjallisuutta.

Kirjan sijoitan Helmetin 2021 lukuhaasteeseen kohtaan 17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi. Vaikka olisinkin itse toivonut hieman erilaista tarinaa Lokista, jossa olisi ehkä hyvän ja pahan raja ollut vielä enemmänkin häilyvä, ei tämäkään huono ollut. Tämä kirja tosiaan kivasti selitti, miksi Lokista tuli mikä tuli. Ja se on oletettavasti ollut myös kirjailijankin tarkoitus. En vain osaa itse mieltää Lokia sellaiseksi limatukkaiseksi ällötykseksi, joksi Marvel on hahmon vääntänyt. Olisin ehkä kirjan jättänyt väliin, jos olisin tiennyt tämän olevan esitarinaa Avengerseille... Mutta luettava kirja kuitenkin ehdottomasti, arvosanaksi annankin 3,5/5. Ei siis mikään huonokaan kirja kuitenkaan, vaikka itselle olikin pettymys. Antoi kuitenkin paljon ajattelemisen aihetta.


Lähteet:

https://en.wikipedia.org/wiki/Mackenzi_Lee

https://www.tammi.fi/kirja/mackenzi-lee/loki-petoksen-nuori-jumala/9789520426347

Kommentit

Hae tästä blogista