Tammi, 2016, pehmeäkantinen, 255 s.
Kirjan lainasin kaverin hyllystä, koska se vaikutti
sopivan hyytävältä tarinalta. Kaveri myös kertoi, että kirjaa oli kehuttu
ahdistavaksi.
Kirja olikin ihan hyvä, mutta vähän lässähti loppua
kohti. Mielestäni ¾ kirjasta oli todella hyvää, suorastaan hyytävää luettavaa.
Viimeinen ¼ taas oli selkeästi kirjoitettu nopeasti ja helpoilla ratkaisuilla
tarina päättäen. Helpoilla ratkaisuilla tarkoitan sitä, että kysymyksiin ei
vastata, ei kerrota yksityiskohtia, ei selitetä eikä avata tapahtumia. Toisinaan
tällainen avoimeksi jättäminen voi toimiakin, lisätä kirjan kauhuelementtiä,
mutta tässä se vain ärsytti minua. Jäi liikaa kysymyksiä, jäi liikaa
epäselvyyksiä, jotta tarina olisi pysynyt hyvänä.
Nyt olen jo niin väsynyt, ettei
mielikuvitukseni jaksa leikkiä. Tiedoksesi, että kuulen vain yhden äänen ja se
tulee yhdestä ainoasta paikasta. Se on tytön supatusta. Se kuuluu aivan
vasemman korvani vierestä. Joskus luulen tuntevani jopa hengityksen. Aivan kuin
perhonen lepattaisi korvanlehteä vasten. Tai huulet olisivat niin lähellä, että
ne välillä koskettaisivat. Silloin joudun hieromaan korvanlehteäni, kunnes sitä
alkaa kuumottaa. Joskus tyynyliinassa on ollut verta.
Antonin työkaveri Mäkilä on kuollut oudolla tavalla. Mäkilä
on jättänyt Antonille punaisen kansion, jossa on Iida Hallaston potilaskertomus.
Iida on Antonin tytär, jota hän ei ole nähnyt vuosiin. Potilaskertomuksen
mukaan Iida kuulee ääniä. Anton lähtee Vaasaan selvittämään Iidan vointia sekä
kummallista tarinaa, jonka Mäkilä on keksinyt Iidan ääniin liittyen. Ei
tarvitse olla hullu kuullakseen kuiskausta. Kun hiljaisuudessa keskittyy
kuuntelemaan, alkaa kuulla ääniä. Suhahduksen, pienen kahahduksen, naksahduksen,
mikä se oli? Onko siellä joku? Se on kuin tinnitus. Mutta tarttuu. Lue omalla
vastuullasi.
”Oletko kuullut kuiskaavasta
tytöstä?” Holmgren kysyi, kun Anton oli istunut alas ja juonut konjakkilasinsa
tyhjäksi.
”Luin siitä.
Paikallislegenda.”
”Ensimmäinen potilaani,
jonka oireet liittyivät kuiskaavaan ääneen, oli äärimmäisen kiinnostunut
kyseisestä legendasta”, Holmgren sanoi ja käänsi lehteä. ”Hän projisoi oman
tilanteensa legendaan ja sen taustalla olevaan historiaan. Hän Samaistui Nadja
Forslin -nimiseen tyttöön, joka eli 1800-luvulla ja jota jotkut pitävät
kuiskaavan tytön legendan lähteenä.”
Kirjaa on kehuttu todella paljon, joten se kannattaa
lukea. Omastakin mielestäni se oli ihan hyvä, paitsi tuo viimoinen ¼. Olisin
kaivannut hieman enemmän avaamista, mutta tämähän on vain minun mielipiteeni. Annan
arvosanaksi vain 3,5/5 lässähtävän lopetuksen vuoksi. Kirjan sijoitan Helmetin
2021 lukuhaasteeseen kohtaan 45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija.
Vaikka tämä kirja ei ihan ollut minun makuuni, aion kyllä ehdottomasti
lukea lisää Hautalan kirjoja. Pidän psykologisesta kauhusta ja tässä kirjassa
oli todella hyviäkin kohtauksia, jotka saivat niskakarvat nousemaan pystyyn.
Hautala on siis ehdottomasti ansainnut toisenkin tilaisuuden!
Marko Hautala on syntynyt 5.6.1973 Kauhavalla ja asuu
Vaasassa. Hautala on työskennellyt mm. mielenterveyshoitajana, elokuvakääntäjänä
ja valtionhallinnon viranomaisena. Nykyään Hautala toimii englannin kielen ja
kirjallisuuden opettajana sekä opettaa myös luovaa kirjoittamista. Hautala on
saanut Tiiliskivi-palkinnon 2008 ja Kalevi Jäntin palkinnon 2010. Hän on julkaissut
kaikkiaan 9 romaania, ja kirjoja on käännetty kahdeksalle kielelle. Hautala
kirjoittaa psykologista kauhua.
Lähteet:
http://markohautala.fi/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Marko_Hautala
https://www.risingshadow.fi/library/book/7865-kuiskaava-tytto
https://www.tammi.fi/kirja/marko-hautala/kuiskaava-tytto/9789513190408
Kommentit
Lähetä kommentti