Siirry pääsisältöön

Sisko Istanmäki - Liian paksu perhoseksi

 

Tammi, 2010, pokkari (1995), 214 s.

Olen aina pitänyt tämän kirjan pohjalta ilmestyneestä elokuvasta (1997), joten oli jo aika lukea tämä kirjanakin. Kirjasta on ilmestynyt myös selkokielinen painos 2006. Kirja on saanut Kiitos kirjasta-mitalin ja ollut Finlandia-ehdokkaana. Sijoitinkin tämän Helmetin 2020 lukuhaasteen kohtaan 23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä.

Romaani sijoittuu 1960-luvun Pohjanmaalle. Tarinan päähenkilöinä ovat isokokoinen ja väkivahva Kaisu sekä pieni ja hintelä kauppias Erni. Kaisu päättää lähteä kokeilemaan siipiään maailmalla ja tarttuu työpaikkailmoitukseen Ruutinojan sekatavaran myyjänä. Ernin äiti ja sisko meinaavat muuttaa muualle ja liikkeeseen tarvitaan apua. Äiti ja sisko ovat varsin hankalia tapauksia luonteeltaan ja laiskoja sekä saamattomia elintavoiltaan. Ahkera ja vahvaluonteinen Kaisu joutuu monta kertaa napit vastakkain tuollaisten hupakoiden kanssa. Erni on kuitenkin ihana ja hänen äänensä lumoava. Kaisun ja Ernin välille kehkeytyy eriskummallinen rakkaustarina, josta voi sanoa ”Kaiken se kestää ja kaiken se kärsii.”

”Kaisun silmissä pimenee eikä hän aikaile sen enempää, vaan tempaisee pojan käsilleen ja heittää portailta päin sireenipensasta.”

Kerrankin minun täytyy sanoa, että pidin elokuvasta enemmän. Jotenkin jäi sellainen tunne, että kirja eteni juonessa ”liian pitkälle”, mutta alkupää kirjasta oli todella kiva lukea. Se antoi lisätietoa ja väriä elokuvaan. Jotenkin kuitenkin loppua kohden alkoi ärsyttää riitaisuus ja muu, kun elokuva taas loppuu ikään kuin kaikkien osapuolien sovintoon (tai sitten muistan elokuvan ihan väärin). Silti kuitenkin hyvä kirja, 4/5.

Eniten kirjassa pidin Kaisusta. Topakka ja temperamenttinen nainen, joka ei työtä kaihda eikä pelkää haasteita. Silti Kaisu osaa ajatella myös empaattisesti ja välillä pitää suunsa kiinnikin. Pidin siitä, että päähenkilöt ovat hieman epätavallisia ja kirjan vahva nainen ei ole millään tapaa perinteinen ja sovinnainen nainen. Ajattelen myös, että Kaisuun täytyy voida hieman samaistua, jotta ymmärtää tarinan koko hienouden.

”Kaisu aikoo sanoa, että siellä ei ollut naisia, jotka ovat aina käsi ojossa pyytämässä rahaa, mutta saa niellyksi sanansa.”

Sisko Istanmäki on syntynyt 16.11.1927 Laihialla. Hänen esikoisteoksensa ilmeistyi 1991, mutta tunnetuin teos on Liian paksu perhoseksi. Istanmäen teoksista useampi sijoittuu 1900-luvun puolenvälin ja loppupuolen suomalaiselle maaseudulle. Niissä on sekä traagisia että humoristisia sävyjä, kuten oli myös tässäkin kirjassa. Kirjasta on tehty myös näytelmä. Istanmäki on palkittu valtionpalkinnolla näytelmästä Väki ja valta (1971).

Lähteet:

https://www.tammi.fi/kirjailija/sisko-istanmaki

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sisko_Istanm%C3%A4ki


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rebecca Yarros - Myrskynsilmä

Empyreum 3 WSOY, 2025, kovakantinen, 690 s. (Onyx Storm, 2025) Suomentanut Laura Haavisto Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Olen lukenut ja arvostellut sarjan 1. osan Siivenisku sekä 2. osan Rautaliekki. Ihastuin tähän sarjaan todella lujaa heti ensimmäisestä osasta lähtien! Sarja on ollut uskomattoman vahva ja laadukas osasta toiseen, voin vain suositella! Jälleen sarja, joka on ehdottomasti luettava järjestyksessä, joten jos aiemmat osat on lukematta, palaa niihin ensin. Tästä eteenpäin tulee väkisinkin juonipaljastuksia, jos aiempia osia ei ole lukenut.  Violet on surullinen ja tuskissaan äitinsä kuoleman johdosta. Siitä huolimatta on pystyttävä toimimaan, sillä viholliset, myrkät puskevat entistä hanakammin eteenpäin ja kuntoon saatu suoja ei kauaa pysy ylhäällä. Myrkät kokeilevat jatkuvasti miten pääsisivät murtautumaan suojan läpi, eikä Basgiathin sotavoimat riitä pelastamaan ihmisiä tuholta. Ainoa toivo on löytää helmiäiset, Andarnan suku, seitsemäs lohikäärm...

Kirjasomen joulukalenteri 5.12.

  Seuraava luukku löytyy 6.12. Kirjamiehen blogista. Hyppäsin innoissani mukaan tämän vuoden Kirjasomettajien joulukalenteriin! EN ole mikään jouluihminen (tai ehkä eniten kuvaa Grinch minun jouluintoani...), mutta opettelen koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sopeutuva jouluun lapseni takia.  Meidän perheessä joulu onkin ehdottomasti lasten juhla ja pidän tärkeänä, että voin tarjota joulumieltä ja ihania joulumuistoja lapselleni. Harjoittelen nyt siis joulumieltä kovasti ja aloitan sen tänä vuonna tällä postauksella!  Tänä vuonna olen jo kuullut päivätyössäni ihan esihenkilöltä asti kuittailua joulumielestäni. Hän uhkasi ostaa minulle jonkun sellaisen ällön joulupaidan ja pakottaa käyttämään. Minä suhtauduin asiaan valittamalla työkavereille, että esihenkilö kiusaa! Sain kumminkin armahduksen, jos lupaan vähän edes yrittää nauttia joulusta, huh! Mun pomo on kyllä oikeasti ihan huippytyyppi, koska huumori auttaa jaksamaan raskaammatkin työpäivät. Lapseni on odottanut jo...

Danielle L. Jensen - Vereen tatuoitu

Kohtalottomien saaga 1 Docendo, 2025, kovakantinen, 446 s. (A Fate Inked in Blood; Saga of the Unfated Book 1, 2024) Suomentanut Ronja Erkko Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Viikinkien mytologiasta ammentava romantasia, joka kuulosti kaikkineen pakko lukea -teokselta. Enkä hetkeäkään erehtynyt arviossani!  Huikean hyvää fantasiaa, upeasti huomioitu skandinaaviset mytologiat sekä todentuntuisesti otettu historiallisia seikkoja huomioon esim. viikinkikulttuurista. Romantiikkaosio toimii ja juoni pitää koukussa koko tarinan ajan. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Seksikin oli hyvin kirjoitettu, miellyttävää lukea.  Harmittavasti vain tarina jäi kesken ja seuraavakin osa pakko saada! Saaga on kaksiosainen ja seuraava osa ilmestyy vasta keväällä 2026! Joten jatkon kanssa tarvitaan nyt paaljon malttia, mutta odotan innolla! Freia joutui perheensä edun vuoksi naimaan kamalan miehen ja elää kalastajatorpassa perkaamasssa kaloja päivästä toiseen. Narsi...

Hae tästä blogista