Otava, 2020, kovakantinen, 395 s. (The Wizards of Once, 2017) Suomentanut Peikko Pitkänen Tämän kirjan ostin melko tuoreena tapauksena kirjakaupasta, puhtaasti kannen perusteella. Mielestäni se oli hieno, joten nappasin kirjan mukaan matkallani kassalle. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan sisällöstä, enkä tuolloin tajunnut edes kirjailijan olevan tunnettu. Fantasiaksi saatoin kirjan nimen perusteella päätellä. Kirja osoittautuikin hieman liian nuorelle yleisölle kirjoitetuksi, ehkä noin 9-12-vuotiaille lapsille. Kirja oli hieman liian lapsellinen ja ”kevyt”. Tarina oli kyllä ihan kiva, mutta päähenkilöt olivat lähinnä ärsyttäviä ja heidän toimensa hyvin lapsenomaisia. Kohderyhmälle kirja varmasti on erittäin hyvä ja uppoaa lukijaan, mutta omaan makuuni kirja oli lähinnä ärsyttävä. Arvosanaksi annan vain 3,5/5 . Olen lukenut parempiakin lastenkirjoja, eikä hyvä tarina onnistunut pelastamaan kokonaisuutta. Uskoisin kirjan olevan poikalasten mieleen eritoten, v...