S & S, 2019, kovakantinen, 190s. ( Snøsøsteren, 2018) Suomentanut Katriina Huttunen Kuvittanut Lisa Aisato Olen pongannut tämän kirjan useamman kerran somesta ja sitä on kovasti kehuttu. Varsinkin joulun alla tästä oli lukuisia postauksia. Kun sitten kirjan näin kirjaston hyllyssä esittelyssä, eihän minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin lainata se. Luin kirjan tytölleni ääneen, joten ihan jouluksi kirjaa ei meillä ehditty lukea. Näin pari postausta, jossa tätä luettiin joulukalenterin tavoin, koska kirjassa on 24 lukua ja viimeisessä luvussa vietetään jouluaattoa. Kirja kertoo Aatosta, joka täyttää jouluaattona 11 vuotta. Joulu on hänelle erityisen tärkeä, koska hänellä on aattona myös synttärit, ja sen mukaan hän on saanut nimensäkin. Aaton perhe ei kuitenkaan ole aloittanut joulun valmisteluita ollenkaan ja tunnelmakin on todella surkea kotona. Tämä joulu on perheen ensimmäinen joulu ilman Suvia, Aaton isosiskoa. Sisko kuoli ja siksi kaikki on eri tavalla kuin enne...