Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Cressida Cowell merkityt tekstit.

Cressida Cowell - Taikuuden aika 1. Noitakuningas herää

  Otava, 2020, kovakantinen, 395 s. (The Wizards of Once, 2017) Suomentanut Peikko Pitkänen Tämän kirjan ostin melko tuoreena tapauksena kirjakaupasta, puhtaasti kannen perusteella. Mielestäni se oli hieno, joten nappasin kirjan mukaan matkallani kassalle. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan sisällöstä, enkä tuolloin tajunnut edes kirjailijan olevan tunnettu. Fantasiaksi saatoin kirjan nimen perusteella päätellä. Kirja osoittautuikin hieman liian nuorelle yleisölle kirjoitetuksi, ehkä noin 9-12-vuotiaille lapsille. Kirja oli hieman liian lapsellinen ja ”kevyt”. Tarina oli kyllä ihan kiva, mutta päähenkilöt olivat lähinnä ärsyttäviä ja heidän toimensa hyvin lapsenomaisia. Kohderyhmälle kirja varmasti on erittäin hyvä ja uppoaa lukijaan, mutta omaan makuuni kirja oli lähinnä ärsyttävä. Arvosanaksi annan vain 3,5/5 . Olen lukenut parempiakin lastenkirjoja, eikä hyvä tarina onnistunut pelastamaan kokonaisuutta.   Uskoisin kirjan olevan poikalasten mieleen eritoten, v...

Cressida Cowell - Pikkuruiset etsivät: Osaavatko puut puhua?

Hodder Children´s Books & McDonalds 2021, kovakantinen, 26 s. Lapseni sai McDonaldsin lasten aterian kanssa valita, ottaako lelun vai kirjan. Tämä oli mieluisa juttu niin lapselle kuin aikuisillekin. Lasten aterioiden lelut ovat yleensä kovin turhakkeita, joista on iloa tasan aterian odotteluun asti ja sen jälkeen ne keräävät kotona pölyä roskakoriin päätymiseen asti. Vielä suurempi iloinen yllätys oli se, että kirja oli hyvä ja laadukas. Lyhyt pieni tarina, joka on opettavainen ja viihdyttävä. Ainakin 5-vuotiaalle sopivan lyhyt iltasaduksi, mutta tarpeeksi tarinaa että se kiinnostaa. Tämän kirjan sijoitan Helmetin 2021 lukuhaasteeseen , kun sattui sopimaan kohtaan 34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa. McDonald´sin järjestämän viimeisimmän hyväntekeväisyyskampanjan tarkoituksena on saada lapset lukemaan enemmän. Tästä tosiaan iso hatunnosto Mäkkärille, mieluummin näitä kirjoja kuin turhia krääsäleluja! Kirjassa seikkailee Pikkuruisten perhe, jotka ovat nimensä mukaisesti pikkuru...

Hae tästä blogista